Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko

Harjannostajaiset 11.5.2010

Vuoden 2008 tammikuun alussa tuhoutui palon seurauksena Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Kalevassa Pellervonkatu 1:ssä sijainnut kirkkorakennus. Uuden kirkon rakentaminen käynnistyi symbolisesti maanmurtotilaisuudella heinäkuussa 2009 ja varsinainen rakennustyö rakennuksen pohjan paalutuksella syksyn 2009 aikana.

Huolimatta kuluneesta poikkeuksellisen ankarasta talvesta rakennustyö on edennyt aikataulussa. Tiistaina 11.5. kohteessa pidetään harjannostajaiset, jonka ohjelmaan kuuluu puheita, musiikkiesityksiä ja tietenkin ruokailu. Ruokana on perinteiseen tyyliin hernekeittoa, mutta ruokajuomana vain alkoholittomia vaihtoehtoja.

Uuden kirkkorakennuksen rakentamiseen osallistuvat työntekijät ovat jo alusta asti huomanneet tämän rakennusprojektin erilaisuuden mm. siinä, että rakennustyömaa on savuton.

Uuden kirkkorakennuksen suunnittelu ja rakentaminen on toteutettu pääasiassa paikallisin voimin. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Pekka Lassila, rakennesuunnittelusta Insinööritoimisto Jorma Jääskeläinen Oy, sähkösuunnittelusta Sähköinsinööritoimisto Martti Mattila Oy ja LVI-suunnittelusta Projectus Team Oy. Geotekninen suunnittelu on ollut A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n ja elementtisuunnittelu T:mi MK-Suunnittelun vastuulla. Rakennusurakoitsijana toimii Hartela Oy, LVIA-urakoitsijana Are Oy ja sähköurakoitsijana Sähköpeko Oy. Rakennuttajakonsulttina on toiminut ja työmaanvalvonnasta on vastannut insinööritoimisto LaRa Oy.

Rakennustyö on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja kirkkorakennus valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. Yleisölle järjestetään tammikuun puolivälissä 2011 opastetut "Avoimet ovet" uuteen kirkkorakennukseen tutustumista varten. Vierailijat ovat kuitenkin aina tervetulleita osallistumaan kirkossa järjestettäviin kokouksiin ja tilaisuuksiin.

Uuden kirkkorakennuksen tilastotietoja:

- kerrosala 1724 m2
- bruttoala 2007 m2
- tilavuus 9300 m3 

 

Tilanne 8.5.2010




Tilanne 26.4.2010

Tilanne 6.2.2010




Uuden rakennuksen muoto alkaa hahmottua

Toisen kerroksen seinien asennus 21.1.2010.
Välipohja valettiin 14.1.2010


Uuden kirkon rakennustyöt aloitettu





Tampereen seurakuntakeskus paloi tammikuussa 2008. Sen jälkeen tontti on raivattu ja siivottu tuhopolton jäljiltä. Suunnittelutyöt on saatu valmiiksi ja urakkasopimus allekirjoitettu pääurakoitsijana toimivan Hartela Oy:n kanssa.

Tontilla on jo suoritettu paalutus- ja muita perustustöitä.

Uusi rakennus on kolmikerroksinen ja se sijoitetaan Hälläpyöränkadun puoleiselle tontin sivulle.

Uuden vaarnakeskuksen odotetaan valmistuvan vuoden 2010 loppuun mennessä.

Seurakuntakeskuksen raivaustyöt aloitettu







Tuhopoltossa palaneen seurakuntakeskuksen raivaustyöt on aloitettu 17. heinäkuuta 2008. Raivaus- ja siistimistöiden arvioidaan olevan ohitse elokuun loppuun mennessä.

Kirkko on tehnyt sopimuksen paikallisen arkkitehdin kanssa ja käynnistänyt uuden seurakuntakeskuksen suunnittelutyöt.

Alueen raivaus ja puhdistus



Tuhopolton seurauksena 5.1. Tampereen seurakuntakeskus paloi käyttökelvottomaksi. Seurakuntamme saattoivat jatkaa normaalia viikkotoimintaansa aluksi Sammon keskuslukion ja Adventtikirkon avulla järjestyneissä väliaikaisissa tiloissa, josta vielä erityiset kiitokset asianosaisille. 
 
Palopaikalta poistettiin pian palon jälkeen suurin osa romusta, mutta pohjarakenteet jäivät paikalle odottamaan tarkempia vahinkojen selvittelyä. Sittemmin kirkon piha on puhdistettu ja tällä hetkellä se on luovutettu naapuritaloyhtiöiden autojen parkkipaikaksi heidän julkisivuremonttinsa aiheuttamien haittojen helpottamiseksi. Raunioiden ympäristöä on siivottu, aidattu ja merkitty rakennusalueeksi. Purku-urakoitsijan kanssa tehtävä sopimus on työn alla ja puolestamme loppujen rakenteiden poisto ja alueen siistiminen voidaan piakkoin aloittaa. Lähiaikoina tontille pystytetään purku- ja rakennusvaiheista kertova taulu. 

Tampereen 1. ja 2. seurakunta uudistettuihin vuokratiloihin




Lähes neljä kuukautta Tampereen seurakuntakeskuksen palon jälkeen Tampereen 1. ja 2. seurakunta muuttavat kunnostettuihin vuokratiloihin Pyynikillä. Kunnostetut tilat sijaitsevat Suomen Trikoon entisissä tiloissa Pyhäranta 7 D:ssä. Aikaisemmin tilat ovat olleet toimistokäytössä ja niiden kunnostaminen sopiviksi seurakuntien käyttöön on vaatinut melkoisia muutoksia. Luokkatiloja on rakennettu ja ilmastointi lisätty.

 Seurakuntien käytössä on noin 900 m2 tilat Pyhäranta 7 D:n kolmannessa kerroksessa. Luokkahuoneita on 16 ja jumalanpalvelus pidetään salissa jossa on tilaa noin 140 henkilölle. Tiloja tullaan käyttämään paitsi sunnuntaisin myös viikkotoimintojen, kuten nuorten ja apujärjestöjen kokousten järjestämiseen.

 Tampereen 1. ja 2. seurakuntaan kuuluu 400 jäsentä joista sunnuntain kokouksissa käy 200. Tampereen 1. seurakunta kokoontuu klo 10-13 ja Tampereen 2. seurakunta klo 14-17.

Tampereen seurakuntakeskus

Seurakuntakeskus kesällä 2006
Seurakuntakeskus palon jälkeen
Sammutustyöt kestivät koko päivän

Vuonna 1967 valmistunut Tampereen seurakuntakeskus tuhoutui lauantaina 5.1.2008 kovassa tulipalossa. Paikalla oli 17 sammutusyksikköä ja 70 palomiestä. Palo alkoi aikaisin lauantaina ja sammutustyöt kestivät useita tunteja.

Seurakuntakeskuksessa on kokoontunut kirkon kaksi seurakuntaa, Tampereen 1. ja Tampereen 2. seurakunta. Seurakuntien sunnuntaitilaisuuksiin on osallistunut yhteensä yli 200 ihmistä.

Sunnuntaina 6.1.2008 seurakunnilla ei ole Tampereella kokouksia, mutta useat jäsenet osallistunevat kirkon kokouksiin muissa seurakuntakeskuksissa lähikaupungeissa.

Väliaikaisten tilojen etsintä käynnistetään välittömästi, jotta seurakuntien toiminta voisi jatkua mahdollisimman normaalisti myös uudelleenrakentamisen aikana. Väliaikaisjärjestelyistä informoidaan jäseniä mahdollisimman pian.