Mitä tarkoitusta varten temppelit ovat?
Miltä temppelin sisällä näyttää?
Pääseekö yleisö milloinkaan temppelin sisätiloihin?
Mikä on temppelin ja seurakuntakeskuksen ero?
Vaikuttaako temppeli ympäristössä olevien tonttien arvoon?
Törmätäänkö temppelissä liikenneongelmiin tai parkkipaikkapulaan?
Onko temppelin tarkoituksena toimia jonkinlaisena keskuksena, josta kirkko pyrkii levittämään oppejaan?
Mitä tarkoitusta varten temppelit ovat?
Temppeli on ”Herran Huone” Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kirkon jäsenille. Temppeli on pyhä rakennus, johon voivat mennä sisälle vain uskolliset kirkon jäsenet sen vihkimisen jälkeen. Jäsenet oppivat elämän tarkoituksesta ja Jeesuksesta Kristuksesta, tekevät liittoja ja oppivat palvelemaan lähimmäisiään.
Tämän lisäksi he ottavat osaa uskonnollisiin sijaistoimituksiin ennen eläneiden hyväksi. Näillä on mahdollisuus rajan tuolla puolen oman valintansa mukaan hyväksyä nämä toimitukset, kuten esimerkiksi sijaiselle suoritettu kaste tai iankaikkiseen avioliittoon sinetöiminen.
Monet uskovat, että Myöhempien Aikojen Pyhien temppeli olisi sisältä kuin on iso sali tai katedraali. Temppelissä on todenmukaisemmin monenlaisia tiloja, jotka täyttävät niille varatun tarkoituksen – siellä vihitään, kastetaan tai annetaan opetusta. Jäsenet pukeutuvat temppelissä siveellisiin ja yksinkertaisiin valkoisiin vaatteisiin ennen temppelityön aloittamista. Valkoiset temppelivaatteet kuvastavat puhtautta, kunnioitusta ja sitoutumista.
Kyllä. Niin pian kuin temppeli on valmis, niin järjestetään avoimien ovien päivät (joita on monta) yleisölle. Näiden päivien yhteydessä ihmisille kerrotaan temppelin tarkoituksesta ja siellä tapahtuvista toiminnoista sekä vastataan muihinkin kysymyksiin. Avoimien ovien jälkeen vain kelvolliset kirkonjäsenet saavat mennä sisälle temppeliin.
Myöhempien Aikojen Pyhien seurakuntarakennukset ovat normaalia sunnuntaista jumalanpalvelusta, uskonnollista kasvatukseen liittyviä sosiaalisia ja urheilullisia toimintoja varten. Temppelissä uskolliset kirkon jäsenet taasen oppivat yksityiskohtia elämäntarkoituksesta ja suhteestaan Jumalaan. He ottavat siellä myös osaa esi-isille tarkoitettuihin pyhiin toimituksiin, jotka liittyvät perheeseen. Nämä vain temppelissä suoritetut pyhät toimitukset antavat yksittäiselle henkilölle mahdollisuuden palata Jumalan luokse ja perheelle tilaisuuden olla yhdessä iankaikkisesti.
Jumalaa kohtaan tunnetun kunnioituksen vuoksi myöhempien aikojen pyhien temppelit rakennetaan parhaimpia käsityötaitoja ja parhaimpia materiaaleja käyttäen. Myös tontista huolehditaan samalla tavalla. Yleisesti ottaen temppelit antavat oman panoksensa seutukuntansa ja ympäristönsä edustavuudelle.
Törmätäänkö temppelissä liikenneongelmiin tai parkkipaikkapulaan?
Ei. Temppeli ei ole siellä sitä varten, jotta se voisi ottaa vastaan yhtä aikaa suuria ihmisjoukkoja. Koska temppelissä tehty työ ulottuu koko päivän ajalle, on liikenne vähäistä. Temppelialueella on käyttöä varten tarpeeksi parkkipaikkoja. Tilaongelmien sattuessa, kuten avoimien ovien päivänä tai temppelin vihkimisen aikana, teemme yhteistyötä naapuriyhteisöjen kanssa liikenneongelmien ja parkkipaikkaongelmien välttämiseksi varmentaaksemme myös vapaan kulun asuntoihin ja liiketiloihin.
Ei. Temppelissä tehdään päätoimisesti vain pyhiä toimituksia. Se ei ole paikallisten seurakuntien kohtauspaikka eikä oppien levittämiselle tarkoitettu.