Kesti 117 vuotta vuodesta 1830 vuoteen 1947 ennen kuin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenmäärä maailmanlaajuisesti ylitti miljoonan. Mutta siitä kesti vain 16 vuotta saavuttaa kahden miljonan jäsenen määrä. Siitä eteenpäin kirkon jäsenmäärä on kasvanut kiihtyvällä nopeudella. Kahdeksan vuoden kuluttua ylitettiin jäsenmäärässä kolmen miljoonan määrä. Edelleen seitsemän vuotta ja neljäs miljoonas jäsen oli liittynyt kirkkoon. Edelleen neljä vuotta ja viiden miljoonan jäsenen raja ylitettiin. Jäsenmäärä lisääntyy nykyään noin 300.000 jäsenellä vuosittain. Kirkon jäsenmäärä on nykyisin yli 13 miljoonaa.
Kirkko kasvaa voimakkaasti Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, pohjoisessa Euroopassa ja Tyynen meren alueella. Aivan viime vuosina kirkon jäsenmäärä on alkanut kasvaa voimakkaasti myös Afrikan maissa, Aasiassa sekä Etelä- ja Itä-Euroopassa.
Ensimmäisten pioneerien saavuttua Brigham Youngin johdolla Ison Suolajärven laaksoon Utahiin he perustivat sinne Salt Lake Cityn, josta tuli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon keskuspaikka. Nykyisin Salt Lake City on vireä kaupunki Kalliovuorilla. Kirkolla on oma alue keskellä kaupunkia.
Kirkolla on Salt Lake Cityssä