Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko

KIRKON JOHTAJIA

Presidentti Thomas S. Monson

Maailmanlaajuisen kirkon johtaja

Presidentti Thomas S. Monson, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtaja koko maailmassa, kutsuttiin kirkon 16. presidentiksi maanantaina 4. helmikuuta 2008.

Presidentti Thomas S. Monson palveli neuvonantajana Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa marraskuun 10. päivästä 1985 lähtien. Hänet asetettiin apostoliksi ja kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin, kirkon toiseksi korkeimpaan hallintoelimeen, 4. lokakuuta 1963, kun hän oli 36-vuotias.

Presidentti Monson palveli kirkon Kanadan lähetyskentän johtajana pääpaikkanaan Toronto Ontarion provinssissa vuodesta 1959 vuoteen 1962. Ennen sitä hän palveli Temple View'n vaarnan johtokunnassa Salt Lake Cityssä Utahissa sekä piispana samaisessa vaarnassa.

Hän on syntynyt 21. elokuuta 1927 Salt Lake Cityssä ja valmistunut korkein arvosanoin Utahin yliopistosta vuonna 1948 pääaineenaan liikkeenjohto. Myöhemmin hän suoritti kauppatieteiden maisterin tutkinnon Brigham Youngin yliopistossa. BYU myönsi presidentti Monsonille huhtikuussa 1981 oikeustieteen kunniatohtorin arvon.

Presidentti Monson palveli Yhdysvaltain laivastossa toisen maailmansodan loppupuolella. Hän solmi avioliiton Frances Beverly Johnsonin kanssa Suolajärven temppelissä 7. lokakuuta 1948. Heillä on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Työelämässä presidentti Monson loi huomattavan uran julkaisu- ja kirjapainoalalla. Hän tuli työhön Deseret News  lehteen vuonna 1948 ja palveli lehden sekä Newspaper Agency Corporationin mainososaston päällikkönä. Myöhemmin hänet nimitettiin myyntipäälliköksi Deseret News Pressiin, joka on yksi Yhdysvaltain länsiosien suurimmista kaupallisista kirjapainoista. Hän kohosi siellä toimitusjohtajaksi ja toimi edelleen samassa tehtävässä, kun hänet kutsuttiin kahdentoista koorumiin vuonna 1963. Hän palveli monta vuotta Deseret News Publishing Co:n johtokunnan puheenjohtajana. Hän on myös ollut Printing Industry of Utahin [Utahin kirjapainoteollisuus] puheenjohtaja sekä Printing Industry of American [Amerikan kirjapainoteollisuus] johtokunnan jäsen.

Laajan liiketaloudellisen taustansa ansiosta hän palveli monia vuosia useiden huomattavien liikeyritysten ja teollisuuslaitosten johtokuntien jäsenenä. Nykyisin hän toimii Brigham Youngin yliopiston hallintoneuvoston ja kirkon koululautakunnan jäsenenä.

Vuodesta 1969 lähtien hän on palvellut National Executive Board of Boy Scouts of American [Amerikan partiopoikajärjestön kansallinen toimeenpaneva neuvosto] jäsenenä.

Presidentti Ronald Reagan nimitti hänet joulukuussa 1981 presidentin työryhmään edistämään yksityissektorin aloitteita. Hän palveli tässä tehtävässä joulukuuhun 1982, jolloin työryhmä sai toimeksiannon valmiiksi.
Presidentti Monsonille on myönnetty Utahin yliopistosta valmistuneen huomattavan henkilön palkinto vuonna 1966. Hän on saanut myös Amerikan partiopoikajärjestön hopeamajavan (vuonna 1971), arvossapidetyn hopeabiisonin (vuonna 1978) sekä kansainvälisen partiojärjestön korkeimman ansiomerkin, pronssisuden (vuonna 1993). National Conference of Community and Justice [valtakunnallinen yhteisöllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta ajava kansalaisjärjestö] (aiemmin National Conference of Christians and Jews) myönsi vuonna 1998 presidentti Monsonille palkinnon "Utahin osavaltion elinikäisestä antaumuksellisesta edistämisestä ja palvelemisesta sekä työstä ihmiskunnan hyväksi".