
Presidentti Henry B. Eyring kutsuttiin helmikuun 3. päivänä 2008 ensimmäiseksi neuvonantajaksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäiseen presidenttikuntaan. Sitä ennen, lokakuun 6. päivästä 2007 alkaen, hän oli palvellut ensimmäisessä presidenttikunnassa presidentti Gordon B. Hinckleyn toisena neuvonantajana. Hänet oli kutsuttu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kahdentoista apostolin koorumiin huhtikuun 1. päivänä 1995. Sitä ennen hän oli palvellut seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsenenä lokakuun 3. päivästä 1992 alkaen.
Presidentti Eyring oli palvellut kirkon kouluasiamiehenä syyskuusta 1992 lähtien. Aiemmin hän oli palvellut ensimmäisenä neuvonantajana johtavassa piispakunnassa huhtikuusta 1985 syyskuuhun 1992 sekä kirkon kouluasiamiehenä syyskuusta 1980 huhtikuuhun 1985 ja jälleen syyskuusta 1992 tammikuuhun 2005.
Presidentti Eyring toimi Ricks Collegen rehtorina Rexburgissa Idahossa vuodesta 1971 vuoteen 1977. Vuosien 1962 ja 1971 välisenä aikana hän opetti Stanfordin yliopistossa kauppatieteiden jatko-opiskelulaitoksella.
Hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon fysiikassa Utahin yliopistossa sekä maisterin- ja tohtorintutkinnon kauppatieteissä Harvardin yliopistossa.
Hän syntyi Princetonissa New Jerseyssä 31. päivänä toukokuuta 1933. Hän on palvellut kirkossa alue-edustajana, pyhäkoulun pääneuvottelukunnan jäsenenä sekä piispana.
Vanhin Eyring solmi avioliiton Kathleen Johnsonin kanssa, ja heillä on neljä poikaa ja kaksi tytärtä.