
Vaarnanjohtaja Harri Karumo on ollut kirkon jäsen lapsuudestaan asti. Hänellä ja hänen vaimollaan Saralla on kaksi lasta, ja he asuvat Espoossa.
Aiemmin Harri Karumo on toiminut vanhinten koorumin johtajana, piispan neuvonantajana ja piispana (seurakunnan johtajana). Vuosina 1997–1999 Harri Karumo palveli lähetyssaarnaajana Lontoon lähetyskentällä Englannissa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteen maisteri ja ammatiltaan hän on myynti- ja markkinointipäällikkö.

Matti Jouttenuksen perheeseen kuuluu Anne-vaimon lisäksi viisi lasta. Koulutukseltaan hän on alkujaan sähköasentaja, mutta toimittuaan lukuisissa erilaisissa työtehtävissä hän työskentelee tällä hetkellä yksityisyrittäjänä rakennusalalla. Matti Jouttenus on toiminut aiemmin kirkossa mm. vaarnan johtotehtävissä ja piispana. Lähetystyössä hän palveli vuosina 1976–1978 Suomessa.

Lähetysjohtaja Brown on kotoisin Utahista. David ja Susan Brownilla on kuusi lasta. Nuorena hän palveli Suomessa lähetystyössä. Lähetysjohtajan toimikausi kestää kolme vuotta. Hän johtaa niitä 70 lähetyssaarnaajaa, jotka palvelevat Suomessa.