Uutisia lähialueilta - 01. huhtikuuta 2004 |
Entinen sisäministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä vieraili Utahissa vuoden 2004 huhtikuussa vaimonsa Sarin ja pienen Artturi-poikansa kanssa Bert ja Hannele Wilsonin toimiessa isäntinä.
He viettivät puolitoista päivää Salt Lake Cityssä, missä heille oli järjestetty tapaaminen varakuvernööri Gayle McKeachnien ja ensimmäisen presidenttikunnan kanssa. Valitettavasti presidentti Hinckley ei voinut ollut läsnä, sillä hänen vaimonsa oli kuollut päivää aikaisemmin, mutta Itälöillä oli tilaisuus tavata presidentti Monson ja presidentti Faust sekä vanhin Dennis B. Neuenschwander, joka palveli Suomessa lähetyssaarnaaja ja on nykyään seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsen.
Joukko kansainvälisestä liiketoiminnasta kiinnostuneita liikemiehiä tarjosi lounaan vieraille. Sitten olivat vuorossa käynnit temppeli- ja huoltotyöaukioilla ja myöskin humanitaarisen avun keskuksessa. Myöhemmin päivällä vanhin Russell M. Nelson oli isäntänä Itälöiden kunniaksi pidetyllä päivällisellä. Ville Itälä mainitsi pitämässään kiitospuheessa, että häneen tekivät vaikutuksen omatoimisuuden ja omasta itsestämme samoin kuin lähimmäistemme hyvinvoinnista huolehtimisen periaatteet, joihin hän tutustui vieraillessaan huoltotyöaukiolla ja humanitaarisessa keskuksessa. Hän sanoi niiden olevan sopusoinnussa hänen oman filosofiansa kanssa.
Provossa Itälöillä oli tilaisuus tutustua Brigham Young yliopiston lainopilliseen tiedekuntaan ja tavata koulun rehtori, vanhin Cecil O. Samuelson. Suomessa lähetyssaarnaajina palvelleet BYU:n professorit tarjosivat vieraille lounaan. Keskiviikkona, huhtikuun 7. päivänä Ville Itälä piti esitelmän Brigham Youngin yliopistossa aiheenaan Euroopan Unionin, Yhdysvaltojen ja Venäjän väliset suhteet. Esitelmää oli kokoontunut kuuntelemaan luentosalin täydeltä BYU:n oppilaita, paikallisia suomalaisia sekä muita Suomesta ja kansainvälisistä suhteista kiinnostuneita henkilöitä. Ennen esitelmän alkua kehotettiin läsnäolijoita huolehtimaan, etteivät heidän kännykkänsä soi tilaisuuden aikana. Puhuja sanoi, että jos kännykät ovat Nokian tuotetta, niin ei niiden ääni häntä häiritse. Hän mainitsi, että molemmin puolin Atlantia sijaitsevien maiden suhteissa on parantamisen varaa ja tähdensi yhteistyön merkitystä. Jos se lopetettaisiin, maailmasta tulisi entistäkin epävarmempi ja turvattomampi paikka elää. Hän korosti rauhan tärkeyttä ja sitä, että Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen yhteistyö on välttämätöntä terrorismin kontrolloimiseksi. Esitelmöitsijä myönsi, että kansainväliset suhteet ovat mutkikkaita ja niiden menestyksellinen vaaliminen vaatii työtä. Suomi, hänen sanojensa mukaan, on valmis tekemään oman osansa.
Myöhemmin illalla oli vielä päivällinen kutsuvieraille Oremissa Lorne ja Sirpa Griersonin kodissa. BYU:ssa toimivan 90-jäsenisen Suomi-kerhon puolesta ojennettiin suomalaisille vieraille siniset BYU:n paidat, 16-kuukautista Artturiakaan unohtamatta. Ville Itälä sanoi kiitospuheessaan, että hän ja hänen perheensä olivat nauttineet suuresti vierailustaan Utahissa ja että heistä oli pidetty hyvää huolta. Hän ilmaisi halunsa palata tänne joskus uudelleen ja mainitsi myös toiveestaan saada tulla vierailevaksi professoriksi BYU:n lainopilliseen tiedekuntaan.
Vierailun eri vaiheissa mukana olleet henkilöt kokivat sen antoisaksi ja paikalliset isännät toivoivat, että Itälöille koko vierailu olisi ollut hyvä kokemus, antaen heille tilaisuuden oppia tuntemaan kirkkomme jäseniä sekä syventäen ja rikastuttaen heidän näkemystään kirkon päämääristä ja toiminnasta.