Ihmiseltä ihmiselle - 24. heinäkuuta 2004 |
Vierailtuaan 16. heinäkuuta kirkon humanitaarisessa keskuksessa ja huoltotyöaukiolla Salt Lake Cityssä Utahissa maailman laajimman elintarvikeapujärjestön johtaja kiitti kirkkoa sen humanitaarisesta työstä.
Yhdistyneiden kansakuntien alaisen Maailman elintarvikeohjelman (WFP) toiminnanjohtaja James Morris piti merkittävänä kirkon sitoutumista auttamaan omia jäseniään ja muita – “ihmisiä, jotka ovat köyhiä ja nälkäisiä ja vaarassa ja hädänalaisia – riippumatta siitä, mikä heidän uskonsa on“.
Maailmalla on kyky lievittää nälänhätää, hän sanoi. “Jos kaikki tekisivät yhtä paljon kuin mormonikirkko tekee, ongelma ratkeaisi nopeasti.“
Salt Lake Cityyn tekemänsä pikavierailun päätteeksi herra Morris sanoi tulleensa kiittämään kirkon johtajia Maailman elintarvikeohjelmalle kaksi vuotta sitten annetusta miljoonan dollarin lahjoituksesta, joka oli määrä käyttää nälänhädän lievittämiseen Afrikassa.
“En ollut kiittänyt henkilökohtaisesti“, herra Morris sanoi. “Se oli hyvin tärkeä lahja aikana, jolloin sitä kipeästi tarvitsimme.“
Hän lisäsi olevansa myös tietoinen kirkon valtavasta humanitaarisesta työstä kautta maailman. “Halusin nähdä, kuinka se toimii, ja oppia siitä lisää“, hän sanoi.
Isäntinään Harold C. Brown, vyöhykevaltuutettu-seitsenkymmenen ja huoltopalvelujen toiminnanjohtaja, sekä Garry Flake, kirkon hätäavun johtaja, herra Morris kävi viisituntisen vierailunsa aikana huoltotyöaukiolla, kirkon humanitaarisessa keskuksessa ja temppeliaukiolla. Huoltotyöaukiolla on 54 metriä korkea viljasiilo, varastohuone, leipomo, säilyketehdas, maidonkäsittelylaitos, käytettyjen tavaroiden myymälä ja työllistämiskeskus. Humanitaarinen keskus on paikka, jonne vaate-, huopa-, lääkintätarvike- ja oppimateriaalilähetykset kerätään toimitettaviksi tarvitseville kaikkialle maailmaan.
“Kirkko on sitoutunut vakaasti olemaan kaikkialla siellä, missä joku kamppailee, ja se on meille yhteistä“, herra Morris sanoi.
Maailman elintarvikeohjelma, Yhdistyneiden kansakuntien suurin alajärjestö, perustettiin vuonna 1963. Viime vuonna se toimitti elintarvikkeita 104 miljoonalle nälkäiselle ihmiselle 81 maassa. “Tavoitteenamme on ravita kaikkein hädänalaisimpia, nälkäisimpiä ja köyhimpiä“, sanoi WFPn tiedottaja Jodan Dey, joka oli herra Morrisin mukana Salt Lake Cityssä.
Pääasiassa eri maiden lahjoituksista rahoituksensa saava WFP on hiljattain osallistunut paljon julkisuutta saaneisiin hankkeisiin Irakissa, Afganistanissa ja Afrikassa.
Herra Morris mainitsi, että kirkko ja Maailman elintarvikejärjestö voivat vahvistaa kumppanuuttaan monin tavoin. Kaksi vuotta sitten annetun miljoonan dollarin lahjoituksen lisäksi, jonka kirkko antoi WFPlle, nämä kaksi ryhmää ovat kautta vuosien tehneet rinta rinnan työtä avun toimittamiseksi monille alueille.
“Kirkko toimittaa paljon elintarvikkeita, lääkintätarvikkeita, kirjoja ja vaatteita paikkoihin, joissa me työskentelemme, ja me toimitamme elintarvikkeita paikkoihin, joissa kirkolla on elintarvikevarastoja“, hän sanoi.
Veli Flake sanoi, että kirkko arvostaa suuresti Maailman elintarvikeohjelmaa ja järjestön kautta maailman tekemää työtä. “Se, että he sanovat kirkkoa kumppaniksi tässä työssä, on suuri kohteliaisuus.“
Herra Morris myös ylisti kirkkoa, kiittäen sen paastouhriohjelmaa “ainutlaatuisen anteliaaksi tavaksi taistella maailman nälkää vastaan joka ainoa kuukausi“.
“Tämä on käytäntö, josta maailma voisi ottaa paljon opiksi“, hän sanoi. “En tiedä, mitä ihmiset kuluttavat kahdella aterialla, mutta me voimme ravita koululapsen kokonaisen vuoden ajan 35 dollarilla.“
Kaikesta vierailullaan myöhempien aikojen pyhien paikoilla näkemästään herra Morris sanoi muistavansa ne monet ihmiset, jotka “elävät päivästä päivään uskonsa ja omistautumisensa mukaan“.
“Uskonkäsityksistään ja hengellisistä sitoumuksistaan voi aina puhua. – –Täällä ne pannaan täytäntöön ja toteutetaan ja niiden mukaan eletään päivästä päivään. Täällä näkee kaikenikäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä tekemässä hyvää sellaisten ihmisten auttamiseksi kautta maailman, jotka ovat kipeästi sen tarpeessa.“