Uutisia kirkosta - 01. kesäkuuta 2004 |
Avioliitto häviää vähitellen Skandinaviasta, eräs poliittinen huomioitsija valittaa eräässä yhdysvaltalaisessa julkaisussa mainiten esimerkkinä avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten suuren määrän ja suuntauksen “kohti avioliiton ja vanhemmuuden erottamista toisistaan“ (ks. Stanley Kurtz, “The End of Marriage in Scandinavia“, The Weekly Standard, 2. helmikuuta 2004). Kirkon ruotsalaiset jäsenet pyrkivät kuitenkin ehkäisemään perheen rapautumista. Siinä tarkoituksessa he tekevät yhteistyötä valtiopäiväedustajien, Yhdistyneiden kansakuntien virkailijoiden ja muiden yhteiskunnallisten johtajien kanssa.
Perinteeksi muodostuneita YK:n perhepäiviä pidettiin Ruotsissa 14.–15. toukokuuta kirkon sikäläisten tiedotusvirkailijoiden tuella ja osittain heidän järjestäminään, sanoo kirkon valtakunnallisena tiedotusjohtajana Ruotsissa toimiva Per Nilsson, joka oli vaimonsa Ingridin kanssa perhepäivien pääorganisaattori.
Tapahtumat alkoivat Falunin yliopistosta, jossa Mikael Holmgren, Tukholman vaarnan tiedostusjohtaja, järjesti Internetin välityksellä perhekysymyksiä käsittelevän konferenssin yliopistoväelle Falunissa, Örebrossa, Sundsvallissa ja Uumajassa. Puhujina olivat Richard Wilkins, BYU:n oikeustieteen professori, joka on osallistunut aiempiin perheen edistämiseksi järjestettyihin YK:n tapahtumiin, Allan Carlsson Howard-instituutista ja Per Åkebrand, kirkon valtakunnallisen tiedotuskomitean asiantuntija. Veli Nilsson sanoi, että konferenssi oli “sellaisen prosessin alku, jonka toivomme tästä lähtien toistuvan vuosittain“.
Perjantaina 14. toukokuuta tapahtumien painopiste siirtyi Ruotsin valtiopäivätaloon Tukholmaan. “Tämä tilaisuus syntyi valtiopäiväedustaja Tuve Skånebergin aloitteesta, joka on valtiopäivien perhe-arvojen foorumin puheenjohtaja. Hän, veli Åkerbrand ja perhepäiväkomitea toimivat kokouksen isäntinä“, veli Nilsson sanoi.
Kokoukseen osallistui vanhin John H. Groberg seitsemänkymmenen johtokunnasta vaimonsa Jeanin kanssa, ja tilaisuuden jälkeen hän tapasi ruotsalaisen muslimijohtajan Abd al Haqq Kielanin sekä herra Skånebergin. Veli Nilsson sanoi, että herra Skånebergille lahjoitettiin kirja, joka kertoo vanhin Grobergin lähetystyömuistoista Tongassa, ja niihin perustuvan elokuvan “Other Side of Heaven“ sisältävä DVD.
Muita puhujia tilaisuudessa olivat veli Wilkins, tri Carlsson, Jane Martland, professori ja valtiopäiväedustaja Norjasta, sekä Alf B Svensson, ruotsalainen kirjailija, psykologi ja huomattava perhearvojen puolestapuhuja.
Veli Nilsson sanoi, että paikalla oli kahdeksan valtiopäiväedustajaa: kaksi vasemmistopuolueesta, yksi liberaalipuolueesta ja yksi konservatiivipuolueesta, kolme kristillisdemokraateista ja lyhyen aikaa myös yksi sosiaalidemokraateista. “Meillä ei ole aikaisemmissa tapahtumissa ollut osanottajaa vasemmistopuolueesta eikä sosiaalidemokraateista“, veli Nilsson sanoi. “He tekivät hyvin tarkkoja muistiinpanoja kaikista ydinperheen puolesta esitetyistä tilastotiedoista.“
Lauantaina 15. toukokuuta järjestettiin monenlaista ajanvietettä ja perhetoimintaa Kungsträdgårdenissa Tukholmassa. Messujen kaltaisessa tapahtumassa oli muun muassa teltta, jossa vierailijoita autettiin etsimään tietoja esivanhemmistaan Internetiin kytketyllä tietokoneella. Kirkko oli järjestänyt toiminnan erään sukututkimusta harjoittavan järjestön kanssa.
“Meillä oli kaksi kutsuttua puhujaa, jotka puhuivat ryhmille pienemmältä lavalta“, veli Nilsson sanoi, Sonia Sherefay Pelastakaa Lapset -järjestöstä ja Stefan Einhorn, itsenäinen puhuja, jolla oli monia hyviä ajatuksia perhearvoista. Ammattiklovni hauskuutti yleisöä loppuun saakka, ja lapset saattoivat nauttia MAP-nuorten satuteltasta, pomppulinnasta, paloautosta ja muusta toiminnasta sekä peleistä.
Veli Nilsson sanoi, että perhepäivän ajatus näyttää kiinnostavan yhä enemmän kautta maan “valtakunnallisella tasolla tehdyn sillanrakentamistyön ansiosta. Kirkko mainittiin virallisena sponsorina ja teki itsensä tunnetuksi paljon selvemmällä ja paremmalla tavalla tänä vuonna“ kuin aikaisemmin.