Ihmiseltä ihmiselle - 01. tammikuuta 2005 |
Presidentti Gordon B. Hinckley esiintyi parhaaseen katseluaikaan näytetyssä kaapelitelevision keskusteluohjelmassa “Larry King Live“ 26. joulukuuta juhlapyhiin painottuneessa haastattelussa, joka keskittyi perheisiin, hänen edustamansa uskonnon kasvavaan asemaan maailmassa ja kirkon johtajan näkemyksiin muutamista paljon keskustelua herättäneistä aiheista.
Nämä kaksi miestä tuntevat jo toisensa. Jouluviikonlopun lähetys – joka kuvattiin 23. joulukuuta konferenssikeskuksen juhlallisesti koristellun näyttämön vieressä Salt Lake Cityssä – oli presidentti Hinckleyn neljäs esiintyminen Kingin suositussa CNN-televisioyhtiön ohjelmassa. Heidän mutkaton ystävyytensä ja suorapuheisuutensa tuli selkeästi ilmi tunnin keskustelussa.
Aiheet vaihtelivat Irakin sodan vakavasta todellisuudesta hilpeään sananvaihtoon presidentti Hinckleyn reippaasta elinvoimaisuudesta, vaikka hän on jo 94-vuotias.
Ennen haastattelua presidentti Hinckley lahjoitti herra Kingille kansion, jossa on toimittajan sukuhistoria täynnä sukututkimustietoja sekä muita virallisia ja historiallisia asiakirjoja, jotka kertovat herra Kingin siirtolaisperheen tarinan. Keskusteluohjelman isäntä liikuttui eleestä ja puhui lahjasta ohjelman viimeisessä osuudessa.
“Olen saanut joitakin suurenmoisia lahjoja elämässäni, (mutta) tätä arvostan enemmän kuin mitään muuta“, herra King sanoi.
Vaikka haastattelussa käsiteltiin monia aiheita, suurta osaa keskustelusta hallitsi perhekeskeisyys.
“Loppujen lopuksi suurinta tyydytystä tässä elämässä vanhetessaan kokee nähdessään lastensa kasvavan vanhurskaudessa ja uskossa ja hyvyydessä sen yhteiskunnan kansalaisina, johon he kuuluvat“, presidentti Hinckley sanoi. Kirkon 15. presidentti vastasi joitakin tärkeitä aiheita koskeviin kysymyksiin, kuten
Kuinka rauhan mies suhtautuu Irakin konfliktiin?
“Me uskomme rauhaan. Me teemme työtä rauhan puolesta. Me rukoilemme rauhaa. Mutta me olemme tämän maan kansalaisia ja täytämme velvollisuutemme sellaisena kuin johtajamme sen määrittelevät.“
Presidentti Hinckley lisäsi, että hän rukoilee joka ilta, “että tämä asia voisi päättyä rauhanomaisesti, jotta voimme tulla toimeen toistemme kanssa jatkamatta sotaa siellä loputtomiin“.
Onko sota terrorismia vastaan sotaa kristittyjen ja muslimien välillä? “En näe sitä siinä valossa. Näen sen – sodan, terrorismin – harhaan johdetun, pahan ihmisjoukon työnä. Heidän tulkintansa uskonnostaan voi vaikuttaa siihen, mitä he tekevät, mutta se ei edusta eri puolilla maailmaa asuvien muslimien suurta enemmistöä.“
Miksi kirkko vastustaa homoliittoja?
“Me emme vastusta homoja – me puolustamme perheitä. Saanen ilmaista asian näin. Me rakastamme näitä ihmisiä ja yritämme tehdä työtä heidän kanssaan ja auttaa heitä. Me tiedämme, että heillä on ongelma. Me haluamme auttaa heitä ratkaisemaan tuon ongelman.“
“Onko se ongelma, jonka he ovat itse aiheuttaneet, vai ovatko he syntyneet sellaisiksi?“ herra King kysyi.
“En tiedä“, presidentti Hinckley vastasi. “En ole näiden asioiden asiantuntija. En kuvittele olevani näiden asioiden asiantuntija. Totuus on, että heillä on ongelma.“
Presidentti Hinckley lisäsi: “Me haluamme olla varovaisia“ niiden osavaltion tunnustamien siviililiittojen kohdalla, jotka saattaisivat johtaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon.
Miten suhtautua kiusauksiin?
“Ne pitää työntää syrjään. Jättää taakseen. Jättää rauhaan.“
Kirkon johtaminen ikääntyneenä?
“Voin kohtuullisen hyvin paitsi että joudun käyttämään keppiä liikkumiseen. Tämä pääni (osoittaa päätään) näyttää toimivan hyvin, mutta tämä pää (näyttää jalkojaan) ei.“
Millaista on elämä ilman sisar Marjorie Hinckleyä?
“Siitä ei toivu koskaan, ei tietenkään. Mutta parasta, mitä voi tehdä, on vain pysytellä kiireisenä. Tehdä lujasti töitä, niin ettei ajattele sitä koko aikaa. Työ on paras vastalääke suruun.“
Käsitys siitä, että naisia pidetään “vähempiarvoisina“ kirkossa?
“Siinä ei ole mitään perää. Kysykää naisilta, niin saatte vastauksen.“ Sitten presidentti Hinckley puhui kirkon neljän miljoonan jäsenen Apuyhdistyksestä, suurimmasta naisjärjestöstä maailmassa. Kun kirkon johtajalta kysyttiin äideistä, jotka käyvät työssä kodin ulkopuolella, hän sanoi, että yhteiskunta maksaa sellaisten järjestelyjen hinnan ja että perheet ovat hirveässä paineessa.
“Sanoin vain tämän“, hän lisäsi, “olkaa varovaisia, tehkää aivan parhaanne.“
Mustien paikka kirkossa?
Presidentti Hinckleyn mukaan kirkko edistyy “suurenmoisesti“. Hän sanoi, että äskettäin vihitty temppeli Ghanassa ja tuleva temppeli Nigeriassa ovat ja tulevat olemaan miltei yksinomaan mustien elämän siunaukseksi. Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin, tuleeko musta jäsen johtamaan kirkkoa jonakin päivänä, hän vastasi: “Se voisi olla hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa.“
Millainen on kirkon johtajan kuorma?
“Toisinaan tuntee riittämättömyyttä. – – Kohtaa piinaavia ongelmia, rasittavia ongelmia. Mutta kaikki järjestyy. Etenen vain sen olettamuksen turvin, että kaikki järjestyy. Olen optimisti.“
Viisauden sana?
“Vuonna 1833 kirkko sai terveydestä tämän opetuksen, joka on ollut kansamme siunaukseksi suurenmoisella tavalla. Tilastolliset todisteet osoittavat, että yleensä elämme pidempään kuin normaaliväestö, ja luulen, että se johtuu suoraan tuosta terveyslaista.“
Politiikka?
Vaikka presidentti Hinckley kerran “hyvin nuorena miehenä“ oli edustajana osavaltion republikaanien puoluekokouksessa, hän sanoi: “Olen äänestänyt ihmisiä enkä puoluetta.“ Kirkon johtaja lisäsi äänestäneensä molempien poliittisten pääpuolueiden ehdokkaita.
Kymmenykset?
“Me noudatamme kymmenysten lakia. Se toimii. Se on Herran laki. Hän sääti sen suurin piirtein näin monella sanalla (pitelee peulakoa ja etusormeaan muutaman sentin päässä toisistaan). Verratkaa sitä verotusta koskevaan lakiin. Huomatkaa ero.“
Kirkon jatkuva koulutusrahasto?
“Kehotimme ihmisiä lahjoittamaan, ja he ovat lahjoittaneet hyvin, hyvin runsaan pääoman. Tuon pääoman tuotto käytetään nuorille ihmisille tarkoitettuihin lainoihin, jotta he voivat mennä opiskelemaan ja saada koulutuksen. Meillä on nyt heitä noin 16 000 opiskelemassa lainan turvin.“
Näiden kahden miehen välinen lämmin suhde ilmeni kenties parhaiten, kun ohjelman nauhoitus keskeytyi mainoskatkojen ajaksi. Erään mainoskatkon jälkeen herra King kääntyi kuvausryhmänsä puoleen ja sanoi presidentti Hinckleyä osoittaen: “Aion lähteä tien päälle (hänen) kanssaan.“ Erään toisen jakson jälkeen herra King laski leikkiä siitä, että kenties presidentti Hinckley käyttää Botoxia säilyttääkseen nuorekkaan ulkonäkönsä. Presidentti Hinckley vain pudisti päätään. “Ei Botoxia“, hän vastasi.
Nauhoituksen jälkeen herra Kingiltä kysyttiin, miksi presidentti Hinckley on niin miellyttävä ja merkityksellinen vieras.
“Hän on herrasmies. Hän on mutkaton“, herra King kertoi Church News -lehdelle. Hän kiitti myös 90-vuotiaan presidentin huomattavia henkisiä lahjoja. “Toisin sanoen (presidentti Hinckley on) terävä-älyinen.“