Kirkon presidentti Hinckley näkee edessä lisää työtä ja jatkaa ahertamista

95-vuotias optimisti

Presidentti Hinckley 95-vuotta lehdistötilaisuus

Gordon B. Hinckley, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti, täytti 95 vuotta kesäkuun 23. päivänä. Heinä-elokuussa hän aikoo lähteä maailmanympärysmatkalle, jollaisesta useimmat hänen ikäisensä eivät edes haaveilisi ja joka totta puhuen arveluttaisi monia häntä puolet nuorempiakin. Tavatessaan tiedotusvälineiden edustajia kirkon hallintorakennuksessa 20. kesäkuuta hän puhui muun ohella syntymäpäivästään ja sen viettämisestä konferenssikeskuksessa 22. heinäkuuta. Juhlien jälkeen hän sanoi aikovansa matkustaa kirkon asioissa.

Hänen matkansa päätarkoitus on Aban temppelin vihkiminen Nigeriassa, mutta hän kulkee kiertotietä “hoitaakseen muita asioita muualla“, hän sanoi. Matkallaan Nigeriaan hän käy myös Vladivostokissa Venäjällä, Soulissa Koreassa, Taipeissa Taiwanissa, Hongkongissa Kiinassa, New Delhissä Intiassa ja Nairobissa Keniassa. Lyhyitä tankkausvälilaskuja ja levähdyspysähdyksiä on muuallakin. “Se on 95-vuotismatkani“, hän sanoi.

Kun eräs tiedotusvälineiden edustaja mainitsi, että matka vaikutti melko vaativalta miehelle, joka on aloittamassa 96. ikävuottaan, ja sopisi paremmin jollekulle neljäkymmentä täyttäneelle, presidentti Hinckley vastasi: “Olen sitä mieltä, että työ pitää ihmisen elossa – haasteet, optimismi. Jos vatvoo mielessään kielteisiä asioita, siitä on vahinkoa itselle, se masentaa. Se tosiaankin tuhoaa ihmisen. Jos pitää mielessään myönteisiä asioita ja tekee työtä niiden hyväksi, pyrkii toteuttamaan ne, se tekee eläväksi, se kirkastaa mielen ja nuorentaa.“

Työ oli useimmin mainittuja asioita lehdistötilaisuuden aikana, ja hän oli samaa mieltä siitä, että se osaltaan vaikuttaa siihen, että hän on yhä niin täynnä energiaa.

“Tähän ikään tullutta katsellaan kuin museoesinettä“, hän sanoi. “Avain, salaisuus tähän ikään tullessa on pysyä toimeliaana. Työtä. Työtä. Työ on paras vastalääke yksinäisyyteen, vajaakykyisyyteen, kaikkeen muuhunkin, mikä sattuu haittaamaan edistymistä. On vain jatkettava työntekoa. Se on ainoa tuntemani vastalääke. Ja se on ollut toimintani salaisuus etenkin sen jälkeen kun menetin rakkaan vaimoni (6. huhtikuuta 2004). Työ minut on pelastanut ja ollut vastapainona tuntemalleni surulle ja yksinäisyydelle.“

Vastauksena kysymykseen, mitä hän mahdollisesti tekisi, ellei häntä olisi kutsuttu elinikäiseen palvelukseen kirkossa, presidentti Hinckley sanoi: “En olisi elänyt näin pitkään. Juuri ne asiat ovat pitäneet minut elossa. Ihmiset kuolevat, kun heillä ei ole mitään haastetta. Minulla on ollut haaste kaikki nämä vuodet. Se saa minut jaksamaan. Se on todellakin hienoa. Olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on jotakin tehtävää joka aamu, kun herään. Pidän sellaisesta elämästä, että on jotakin tekemistä. Tekemistä on aina enemmän kuin saan tehdyksi. Minulla on kymmeniä projekteja mielessäni. On paljon sellaista, mitä haluaisin tehdä.“ Puhuessaan ikääntymisestä ja käsittäen oman kuolevaisuutensa presidentti Hinckley sanoi: “Minulla on varmuus ihmissielun kuolemattomuudesta. Mielessäni ei ole epäilystäkään, ettemmekö jatkaisi elämää täältä lähdettyämme. En pohdi sitä paljoakaan. Minä vain hyväksyn sen ja jatkan eteenpäin päivästä toiseen. Sitä vain nousee ylös joka aamu, ja jos on voimia nousta vuoteesta, menee työhön ja jatkaa elämää.“

Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin, kuinka arvokasta on käyttää aikaa asioiden pohtimiseen, hän vastasi: “Pohtikaa ja ryhtykää sitten työhön. Ajatelkaa ongelmaanne. Ajatelkaa rauhassa ja rukoilkaa ja harkitkaa. Pohtikaa vain, tehkää johtopäätökset, neuvotelkaa sitten muiden kanssa ja siirtykää sitten eteenpäin. Sillä tavalla me yritämme toimia.“

Kysymys nykyajan nuorista nousi esiin kahdesti: Häneltä kysyttiin, kuinka 95-vuotias johtaja voi samastua 12–18-vuotiaisiin. “Minä puhun heidän kanssaan, pidän hauskaa heidän kanssaan. Nautin heidän seurastaan. Pidän vain hauskaa heidän kanssaan. He ovat vain nuorempia kuin itse on, ja on tavallaan laskeuduttava hieman päästäkseen heidän aaltopituudelleen. Se kuuluu asiaan. Minulla on joukko heitä jälkeläisteni keskuudessa. He ovat kaikki suurenmoisia nuoria, ja meillä on sangen hauskaa yhdessä.“

Myöhemmin lehdistötilaisuuden aikana hän sanoi: “Minusta meillä on kirkossa hienoin, voimallisin sukupolvi nuoria, mitä meillä on milloinkaan ollut.“ Hän sanoi, että he ovat loistavia, teräviä, hyvin koulutettuja sekä kunnioittavia ja eteenpäin pyrkiviä, “ja he ovat oikeilla jäljillä. On totta, että muutamat heistä eksyvät polulta, ja se on valitettavaa. Yleensä ottaen olen varma siitä, ettei meillä ole milloinkaan ollut yhtä hienoa sukupolvea kuin meillä nyt on“, hän vakuutti.

Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin, minkä perinnön hän jättää, hän vastasi, ettei hän ole työskennellyt yksin. “Me kaikki teemme työtä yhdessä“, hän sanoi. “Minulla on ollut monia kyvykkäitä ja suurenmoisia työtovereita.“ Hän lisäsi: “Presidenttivuosinani olen saanut nähdä eräitä todella merkittäviä asioita.“ Hän puhui kirkon kasvusta, temppelien, seurakuntakeskusten ja muiden rakennusten, kuten konferenssikeskuksen pystyttämisestä, historiallisesta restaurointityöstä, Mormonin kirjan jakelusta, opetuslaitosten kehittämisestä ja humanitaarisesta avusta.

“Minusta tämä on ollut suurenmoista aikaa kirkon historiassa, ja toivottavasti sama vauhti jatkuu tulevaisuudessa“, hän sanoi.

Vastatessaan kysymykseen siitä, kuinka presidentti Hinckley käyttää johtajuuttaan yhteiskunnan vaikeiden haasteiden voittamiseksi, hän sanoi, että hänellä on monia tilaisuuksia puhua monissa paikoissa ja monenlaisissa olosuhteissa.

“Toivon, että voin puhua kannustuksen ja toivon äänellä ja tuoda esiin sitä hyvää, mistä elämässä voi nauttia. Näen niin paljon perheväkivaltaa ja lasten pahoinpitelyä ja kaikkea sitä hirvittävää, mitä tapahtuu. Se särkee sydämeni, ja yritän kaikin minulla olevin voimin viedä ihmisille toivon ja sovinnon ja rauhan ja rakkauden ja sovun sanomaa.

Minulla oli hyvä onni saada vaimokseni todella suurenmoinen nainen, jonka kanssa elin 67 vuotta. Avioliittomme oli idyllinen. Ei meillä aina ollut paljoa, mutta meillä oli toisemme. Meillä oli lapsemme, ja se oli meille hyvää aikaa, ja me elimme onnellisina yhdessä. Voin rehellisesti sanoa, etten muista, että välillämme olisi milloinkaan ollut mitään vakavaluonteista vaikeutta. Toivon koko sydämestäni, että jokainen perhe voisi elää sillä tavalla. Jos niin voisi tapahtua, maailma olisi aivan erilainen paikka elää.“

Kun presidentti Hinckleyltä kysyttiin, onko jotakin, mitä hän vielä toivoo tekevänsä, tai onko jotakin sellaista, minkä hän pelkää tapahtuvan tai mistä hän on huolissaan, hän vastasi: “On paljon sellaista, minkä toivon tapahtuvan. Olemme esimerkiksi melkein kaksinkertaistaneet temppeleiden lukumäärän sinä aikana kun olen ollut presidenttinä. Toivon, että se jatkuu. Jatkamme tästä. En kerro teille, minne me aiomme rakentaa niitä, mutta meillä on joitakin mielessämme, ja jatkamme tätä.

“Minä en ole kovin huolissani tulevaisuudesta. Olen optimisti. Ajattelen vain, että mitä tuleekin, tämä työ jatkuu, selviytyy. Me teemme edelleen hyvää ja me kasvamme kuten olemme kasvaneet menneisyydessä, ja mahdollisesti eksponentiaalisempaa vauhtia kuin menneisyydessä.“

Skip Moss, jolla on ollut erilaisia vammoja suurimman osan 27 ikävuottaan ja jonka syntymäpäivä myös on 23. kesäkuuta, oli tarkkailijana lehdistötilaisuudessa. Church News kysyi hänen puolestaan presidentti Hinckleyltä, mitä neuvoja tällä on niille, jotka kantavat läpi elämän muita raskaampaa kuormaa sellaisten haasteiden takia kuin synnynnäiset vammat, onnettomuudet tai lähiomaisten menetys. Presidentti Hinckley vastasi: “Tunnen sydämessäni myötätuntoa kaikkia niitä kovaosaisia kohtaan, joilla on erilaisia ongelmia, jotka ovat murheen painamia, joilla vain tuntuu olevan niin monia vaikeuksia. Teidän on vain selviydyttävä parhaanne mukaan. Teette aivan parhaanne sillä, mitä teillä on, ja jätätte lopun Herralle. Muutahan ette voi tehdä.“

Kysyttäessä, oliko tämä sellaista elämää, jota hän oli itselleen kuvitellut, presidentti Hinckley vastasi: “Ei suinkaan. En milloinkaan suurimmissa unelmissanikaan enkä toiveissani nuorena miehenä kuvitellut mitään tällaista. Vastaan ei. Ei.“

Katsellen koolla olleita tiedotusvälineiden edustajia hän sanoi: “Yhteen aikaan halusin tehdä sitä, mitä te teette. Kuvitelkaapa, kuinka hienoa oli, että vältyin siltä.“

Lehdistötilaisuuden lopussa lähellä keskipäivää presidentti Hinckleyltä kysyttiin, miltä hänestä tuntuu 95 vuoden iässä. “Jos pääsen lounaalle, minusta tuntuu paremmalta“, hän vastasi ja lisäsi sitten: “Minusta tuntuu hyvältä, ikäisekseni.“

Hän mainitsi kävelykepin, jota hän kantaa usein vaakasuorassa, sen sijaan että käyttäisi sitä kuten kävelykeppiä yleensä käytetään. “Minulla on kävelykeppi“, hän sanoi. “Sillä tavalla säilytän tyylin. Brigham Young käytti kävelykeppiä. John Taylor käytti kävelykeppiä. Wilford Woodruff käytti kävelykeppiä. Lorenzo Snow käytti kävelykeppiä. Halusin pysyä tyylissä.“