Ihmiseltä ihmiselle - 03. syyskuuta 2005 |
Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa pyörremyrsky Katrinan vuoksi, eivätkä he voi palata koteihinsa vielä moneen kuukauteen. Heidän joukossaan on tuhansia kirkon jäseniä useista vaarnoista Louisianan, Mississippin ja Alabaman osavaltioissa.
Pyörremyrskyn, joka surmasi satoja ihmisiä ja aiheutti vakuutusyhtiöiden arvion mukaan 25 miljardin dollarin vahingot pitkin USA:n Meksikonlahden rannikkoa, sanotaan olevan yksi Yhdysvaltain pahimmista luonnonkatastrofeista.
Osuttuaan ensin Floridaan Katrina voimistui 5-luokan myrskyksi Meksikonlahdella, mutta heikkeni hieman ja rantautui New Orleansiin varhain elokuun 29. päivänä 4-luokan myrskynä yli 230 kilometriä tunnissa puhaltavine tuulineen. New Orleansin paikallishallinnon johtajat antoivat määräyksen kaupungin täydellisestä evakuoinnista.
Tämän jälkeen myrsky eteni Mississippin ja Alabaman yli pyörremyrskytuulineen, joiden nopeus myrskyn keskuksessa oli lähes 170 kilometriä tunnissa.
Katrina, jota jotkut kansalliset tiedotusvälineet ovat kutsuneet “myrskyksi, joka tuhosi kaiken“, jätti yli miljoona ihmistä vaille sähköä ja vettä ja aiheutti valtavia tulvia. Yli 80 prosenttia New Orleansin kaupungista oli veden peitossa.
Raportointihetkellä yhtään kirkon jäsentä ei ollut ilmoitettu kuolleeksi tai loukkaantuneeksi, mutta monien ihmisten tämänhetkistä tilannetta ei tiedetä. Varhaisten arvioiden mukaan useita kokouspaikkoja ja lukuisia jäsenten koteja Slidellin ja New Orleansin vaarnoissa Louisianan osavaltiossa sekä Gulfportin vaarnassa Mississippin osavaltiossa on tuhoutunut. Arviolta 10 kokouspaikkaa eri puolilla tuhoaluetta on käytössä jäsenten ja muiden hätämajoituspaikkoina.
Piispojen varastohuoneiden tarjoamien palvelujen johtaja Kevin Nield kertoi, että 14 puoliperävaunullista rekkaa täynnä kirkon kokoamia tarvikkeita – kuten vettä, ruokaa, hygieniatarvikkeita, suojapeitteitä, generaattoreita ja moottorisahoja – saapui tuhoalueelle muutamassa tunnissa, sillä ne oli lähetetty matkaan jo ennen myrskyn rantautumista.
Myös Georgian ja Texasin osavaltioissa sijaitsevista piispojen varastohuoneista toimitettiin tarvikkeita Mobileen Alabaman osavaltiossa sekä Slidelliin ja Alexandriaan Louisianan osavaltiossa. Salt Lake Cityssä Utahissa sijaitsevasta piispojen varastohuoneesta lähetettiin lisäksi myrskyviikolla matkaan vielä 12 puoliperävaunullista tavararekkaa.
“Paikalliset kirkon johtajat yrittävät yksinkertaisesti arvioida, mitä tarvitaan eniten“, Nield sanoi.
Jo pelkästään arviointitehtävä on suunnaton, koska joillakin alueilla yhteydenpito on hankalaa vaurioituneiden puhelinjärjestelmien ja -laitteistojen sekä katastrofin takia muualle joutuneiden ihmisten vuoksi.
Veli Nield totesi, että kirkko jatkaa edelleen paikallisten jäsenten ja muiden asukkaiden tarpeista huolehtimista. Pyörremyrskyn jälkeiset tulvat uhkaavat saastuttaa vesivarat bakteereilla, joten kirkon suuri hygieniapakkausmäärä on korvaamattoman tärkeä, Nield sanoi. Veli Nield ilmaisi kiitollisuutensa niitä kirkon jäseniä kohtaan, jotka ovat avustaneet kirkon humanitaarisia palveluja. “Pitkäaikaisten ponnistelujen ansiosta me voimme olla apuna silloin kun hätä on suurin“, hän totesi.