Aukio nimettiin Kresimir Cosicin kunniaksi

Kansallissankari

Kansallissankari Kresmir Cosic

Hontelo mutta rakastettava 211-senttinen Kresimir Cosic eli elämänsä paljolti samalla tavoin kuin johti suunnanmuutosta koripallokentällä BYU:ssa – päättäväisesti ja innokkaasti joka suuntaan huitoen. Antaakseen tunnustuksen hänen panokselleen sekä koripallokentällä että sen ulkopuolella BYU jäädyttää hänen pelipaitansa erityisessä puoliajalla järjestettävässä seremoniassa 4. maaliskuuta, kun Cougars pelaa kotiottelun New Mexico Lobosia vastaan.

Cosic kastettiin vuonna 1971, ja sen jälkeisinä vuosina hänestä tuli kansallinen ja kansainvälinen kuuluisuus suorasanaisena kirkon jäsenenä, mestarina urheiluareenoilla ja johtajana kansainvälisessä politiikassa. Häntä pidetään kansallissankarina kotimaassaan Kroatiassa, entiseen Jugoslaviaan kuuluneessa maassa. Zagrebin kaupunki kunnioitti 25. toukokuuta 2005 – jolloin tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun veli Cosic kuoli syöpään – hänen ansioitaan urheilijana ja valtiomiehenä.

Tärkeä julkinen aukio, “Kresimir Cosicin aukio“, sijaitsee maan suurimman urheilukeskuksen vieressä. Aukio nimettiin hänen kunniakseen aamuseremoniassa, johon osallistui Kroatian urheiluväkeä, veli Cosicin sukulaisia ja ystäviä sekä kirkon johtajia mukaan lukien Euroopan keskisen vyöhykkeen johtaja vanhin Bruce C. Hafen seitsemänkymmenen koorumista sekä vyöhykeseitsenkymmen, vanhin Johann Wondra. Tunnin kestäneessä tilaisuudessa esitettiin kaupungin tuottama video veli Cosicin elämän kohokohdista mukaan lukien osuus kirkosta ja sen merkityksestä hänelle. Huomattavien kansallisten merkkihenkilöiden ja paikallisjohtajien puheenvuoroissa veli Cosicia kiitettiin hänen johtamistaidoistaan urheilun ja valtionhallinnon saralla. Myös veli Cosicin vaimo Ljerka puhui huomauttaen, että kun oli kerran tavannut Kreson, häntä ei ollut helppo unohtaa.

Myöhemmin samana iltana kirkon jäsenet kokoontuivat kunnioittamaan miestä, jonka uupumaton tarmo vaikutti merkittävästi lähetystyöponnistuksiin ja muovasi uudelleen julkista ja yksityisten ihmisten asennetta kirkkoa kohtaan. Illan puhujista yksi oli Zagrebin piirin johtaja Ivan Valek, joka on veli Cosicin entinen joukkuetoveri ja läheinen ystävä sekä erittäin arvostettu arkkitehti ja Zagrebin kaupunginvaltuuston entinen jäsen. Myös vanhin Hafen ja vanhin Wondra puhuivat.

Kreso tai Kresh – kuten hänet tuttavallisesti tunnettiin niin slaavilaista ääntämystä osaamattomien kuin osaavienkin keskuudessa – muistetaan parhaiten niistä vuosista, jolloin hän pelasi koripalloa Brigham Youngin yliopistossa, jossa hänen pitkin juoksuaskelin ja taittaen tekemänsä layupit, yli 5 metriä korkeat skyhook-heittonsa ja kaukaa nykyisen kolmen pisteen viivan takaa lähteneet heittonsa olivat kansallisten urheilutoimittajien puheenaiheena. Vain hänen tarmonsa ja elämäniloa uhkuva charminsa kentän ulkopuolella vetivät vertoja hänen hallitsevalle läsnäololleen kentällä.

Hän tuli BYU:hun vuonna 1969, mutta koska ensimmäisen vuoden opiskelijoita ei kelpuutettu joukkueeseen, hän pelasi vasta vuosina 1970–1973. Hänestä tuli pian tähti, joka heitti keskimäärin yli 20 pistettä peliä kohden. Jonkin aikaa hän oli yliopiston kaikkien aikojen johtava pisteentekijä 1 512 pisteellä. Hänen tyylinsä oli huomattavan epäsovinnaista – erityisen hyvin yleisöön vetoavaa. Eräs toimittaja kuvasi häntä koripallotossuiseksi kirahviksi.

Sports Illustrated -lehden mukaan hänen peli-intonsa oli katsomisen arvoista, ja siinä kuvattiin, kuinka hän “taputti aina käsiään, nosti nyrkkinsä korkealle ilmaan, nauroi, huuteli ’Opa! Opa!’ (Olen vapaana, olen vapaana), hyppäsi layupeihin, kuljetti palloa syöttäen sen jalkojensa lomitse kädeltä toiselle, syötti pallon joukkuetoverilleen selkänsä takaa ja lähetti iloisena matkaan kaikenlaisia heittoja mahdottomista asennoista ja kulmista“. Vuoden 2005 NCAA:n miesten koripalloturnauksessa CBS-televisioyhtiön asiantuntija Billy Packer mainitsi erityisesti Cosicin puhuessaan nykyään yliopistokoripalloa pelaavien kansainvälisten pelaajien tasosta. Hän sanoi: “Kresimir Cosic, joka pelasi BYU:ssa, oli ensimmäinen todella mahtava kansainvälinen pelaaja, joka pelasi yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa.“

Toisen kautensa jälkeen hänestä tuli ensimmäinen ulkomaalainen, joka nimettiin kansalliseen parhaiden pelaajien All-American -koripallojoukkueeseen. Hänet otettiin mukaan koripallon Hall of Fameen Springfieldissä Massachusettsissa Yhdysvalloissa 6. toukokuuta 1996. Hän pelasi neljä kertaa olympialaisissa edustaen kotimaansa Jugoslavian joukkuetta ja voitti kultamitalin vuonna 1980 sekä hopeamitalin kaksi kertaa, vuosina 1968 ja 1976.

Hän kuului kahteen maailmanmestaruusjoukkueeseen ja kolmeen euroopanmestaruusjoukkueeseen. Hän valmensi Jugoslavian maajoukkuetta vuosien 1984 ja 1988 olympialaisissa ja päätti uransa kaikkien aikojen parhaana kroatialaisena pistemiehenä.

Veli Cosic syntyi 26. marraskuuta 1948 Jugoslaviassa Adrianmeren rannalla sijaitsevassa Zadarin kaupungissa, joka kuuluu nykyisin Kroatiaan. Hän aloitti koripallon pelaamisen 9-vuotiaana, ja hänestä tuli pian urheilijakuuluisuus, kun hänet valittiin maajoukkueeseen 16-vuotiaana. Hän auttoi joukkuettaan voittamaan hopeamitalin vuoden 1968 olympialaisissa.

BYU:n koripallojoukkueen päävalmentaja Stan Wattsin yhteydenotto oli yksi keinoista, joilla hänet suostuteltiin lähtemään kommunistisesta Jugoslaviasta pelaamaan BYU:hun.

Hän muisti vuosia aiemmin näkemänsä unen, jossa hän näki Provon itäpuolella olevat vuoret ja tunsi, että hänen oli tarkoitus olla siellä. Häntä kiinnosti kuulla uusilta ystäviltään BYU:ssa, että unet voivat antaa hengellistä johdatusta, ja hän halusi tietää enemmän.

Vastoin ystäviensä varoitusta hän ilmaantui eräänä päivänä Hugh Nibleyn toimiston ovelle. Hänelle oli kerrottu, että BYU:n professori Hugh Nibley ymmärsi unien hengellisiä tarkoituksia.

Heistä tuli hyvät ystävät, ja toisinaan he olivat melkoinen näky kulkiessaan kampuksen poikki yhdessä – 170-senttinen veli Nibley vaikutti kääpiöltä 211-senttisen Kresimirin rinnalla. Eräänä päivänä Kresimir sanoi: “On satoja syitä, miksi minun ei pitäisi liittyä kirkkoon, ja vain yksi syy, miksi minun pitäisi – koska se on tosi.“

Julkisen huomion välttämiseksi veli Nibley kastoi hänet yksityisessä tilaisuudessa tabernaakkelin pohjakerroksessa temppeliaukiolla marraskuussa 1971.

Kastevaatteita tabernaakkelissa hoitavat sisaret häkeltyivät nähdessään tämän hyvin kookkaan, hyvin laihan nuorukaisen tulevan kumartuneena ovesta sisään. Vain muutamaa päivää aiemmin he olivat tunteneet, että heidän pitäisi ommella erityisen pitkä kasteasu, ja olivat miettineet koko ajan, käyttäisikö kukaan koskaan niin pitkälahkeista vaatetta. Mutta vaate sopi täydellisesti. Siitä lähtien urheilu-uransa päättymiseen asti keväällä 1973 veli Cosic osallistui Nibleyn perheen perheiltoihin.

Veli Cosicista tuli lähestulkoon myös Truman ja Ann Madsenin perheen jäsen. “Pomo“, kuten veli Cosic usein veli Madsenia nimitti, oli sekä ystävä että opastaja.

Opiskellessaan BYU:ssa veli Cosic sanoi eräässä hartaustilaisuuden puheessa: “Sydämessäni alkoi palaa tuttuja tunteita – tunteita, joita olin tuntenut lapsena, iankaikkisten totuuksien lohtua ja rauhaa – totuuksien, jota minulle olivat opettaneet äitini ja isoäitini, sillä kommunismin vallitessa uskoa pitivät yllä naiset. Liityin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon yhdestä pääasiallisesta syystä, ja se oli suhde, jonka olin luonut Jumalaan henkilökohtaisesti.“ Veli Cosic omistautui löytämälleen uskonnolle samalla tavoin kuin hän oli omistautunut koripallolle.

Valmentaja Watts muisteli yhtä hetkeä, jolloin hänen BYU:n koripallojoukkueensa odotti hermostuneena peliä eräässä koripallon läntisen konferenssin avainottelussa.

Veli Watts kertoi, että samalla kun useimmat pelaajista olivat jännittyneitä, veli Cosic tutki Brigham Youngin saarnoja.

“Voiko sen rennompi olla?“ valmentaja Watts kysyi kertoessaan tapauksesta. Eräässä toisessa tilanteessa joukkueen palatessa kotiin Old Dominion Classicissa pelatun ottelun jälkeen “Kreso luki Parley P. Prattin elämäkertaa“, valmentaja Watts jatkoi.

“Kysyin häneltä, voisiko Parley Pratt hänen mielestään asettua Jugoslaviaan. (Kreso) vastasi: ’Valmentaja, hän voisi asettua minne tahansa.’“ Koripallouransa aikana BYU:ssa Kresimir johti joukkueensa NCAA:n aluemestaruuskisoihin kahtena peräkkäisenä vuonna, teki koulun piste- ja levypalloennätykset, valittiin läntisen konferenssin parhaiden pelaajien joukkueeseen kolmena peräkkäisenä vuonna ja nimettiin konferenssin parhaaksi pelaajaksi. Hän pelasi kolmessa kansallisessa parhaiden pelaajien All Stars -joukkueessa ja nimettiin myöhemmin läntisen konferenssin vuosikymmenen parhaiden pelaajien joukkueeseen.

Hänestä tuli ensimmäinen ulkomainen koripalloilija, joka saavutti kansallisella tasolla All-American -kunniamaininnan, minkä hän teki vuosina 1972 ja 1973.

Yliopisto-opinnot päätettyään 25-vuotias veli Cosic palasi kotikaupunkiinsa Zadariin, ja hänestä tuli johtava pappeudenhaltija Jugoslaviassa, joka silloin oli vielä kommunistinen valtio.

“Hän oli Jumalan mies kansansa hyväksi“, sanoi vanhin Wondra, entinen Jugoslavian lähetyskentän johtaja. “Veli Cosic laski Jumalan valtakunnan koko perustuksen maassaan. Kaikki mitä meillä on siellä, on hänen ansiotaan. Hän oli vertaansa vailla, koska en tiedä Euroopasta ketään toista, jolla olisi ollut sellainen vaikutus kirkon vakiinnuttamisessa maahansa – ja vieläpä kommunistisen diktatuurin vallitessa. Yleisesti tiedettiin, että hän oli mormoni, mutta hänen kansansa rakkaus ja ihailu tekivät hänestä koskemattoman –hän oli kaiken arvostelun yläpuolella.“

Hän laski kirkon perustuksen Jugoslaviassa aikana, jolloin ulkomaalaiset pappeudenhaltijat eivät saaneet palvella maassa.

Pappeuden johdolla hän järjesti seurakunnat Zadariin, Zagrebiin ja Belgradiin. Hän auttoi Mormonin kirjan, Opin ja liittojen, Kallisarvoisen helmen ja temppeliseremonian kääntämisessä. Hän toimi tulkkina presidentti Thomas S. Monsonille, joka oli tuolloin kahdentoista koorumissa, kun Zagrebissa vihittiin ensimmäinen seurakuntakeskus ja maa pyhitettiin evankeliumin saarnaamiselle.

Ankica Ostarcevec, varhainen kirkon jäsen entisessä Jugoslaviassa, muistaa veli Cosicin vaikuttaneen siihen, että hän ja hänen miehensä Miso, joka oli veli Cosicin joukkuetoveri, menivät kasteelle. Koska veli Ostarcevec oli kasvanut uskonnollisessa perheessä, hän tunnisti totuuden veli Cosicin lausuessa todistuksensa ottelumatkoilla käydyissä pitkissä keskusteluissa. Mutta Ankica epäröi liittymistä. Vasta kuukausia myöhemmin keskusteltaessa iankaikkisen perheen mahdollisuudesta Ankica sai todistuksensa.

Pian sen jälkeen Ostarcevecien poistuessa eräänä iltana ulkoilmateatterista veli Cosic tapasi heidät portaiden alapäässä. Ankica tunsi, että hänellä oli jokin vakava asia mielessään. Saatuaan luvan asianomaisilta pappeusjohtajilta veli Cosic sanoi, että heidän oli aika mennä kasteelle eikä heidän pitäisi odottaa päivääkään.

Myöhemmin samana yönä noin kello kahdelta, kun oli löydetty kohtuullisen hiljainen paikka Adrianmeren rannalta, heidät kastettiin.

Sisar Ostarcevec muistaa katselleensa, kuinka hänen miehensä Miso käveli veteen veli Cosicin kanssa, kaksi hyvin pitkää valkoisiin pukeutunutta miestä kävelemässä matalassa vedessä myöhäisyön kuun kimmeltävässä valossa. Sisar Ostarcevec muistaa, kuinka ihmiset halusivat olla veli Cosicin kaltaisia ja kuinka he halusivat olla hänen seurassaan. Monet sanoivat, että jos evankeliumi kelpasi hänelle, niin se kelpasi heillekin. Mutta vainojen tultua sellaiset ihmiset masentuivat pian ja menettivät kiinnostuksensa, hän kertoi.

Johtaessaan kirkon asioita veli Cosic pelasi koripalloa kotikaupunkinsa Zadarin joukkueessa.Erään kerran kun hän oli matkalla joukkuetovereidensa kanssa ja nautti viihde-esityksestä hotellissa, jossa he yöpyivät, ilmoitettiin, että seuraavaksi alkaisi striptease-esitys. Hän loikkasi kiireesti ulos ovesta, ei yllätykseksi joukkuetovereilleen, jotka ymmärsivät hänen vakaumuksensa, mutta kylläkin maan tiedotusvälineiden yllätykseksi.

Tapahtumaa seuranneessa haastattelussa häneltä kysyttiin, miksi hänen uusi uskontonsa ei sallinut hänen “nauttia elämästä“. Sellaiset haastattelut tarjosivat hänelle tilaisuuksia kertoa uskonkäsityksistään maanlaajuiselle yleisölle.

Nyt vuosikymmen veli Cosicin kuoleman jälkeen häntä kunnioitetaan edelleen suuresti entisissä Jugoslavian maissa Kroatiassa, Serbia ja Montenegrossa, Bosnia ja Herzegovinassa ja Sloveniassa.

Hänet muistetaan tähtenä, joka uhrasi tilaisuuden ylelliseen elämään National Basketball Associationissa (NBA, Yhdysvaltain kansallinen koripalloliitto) palatakseen kotiin pelaamaan tuntemattomassa paikallisessa joukkueessa. Hänet tunnetaan myös omistautuneena isänä, aviomiehenä, ihmisystävänä ja erittäin korkean moraalin omaavana kristittynä.

Hän ja Ljerka ovat kasvattaneet kolme lasta: Ivan, Anan, joka suoritti äskettäin loppututkinnon BYU:ssa, ja Kresimirin.

Veli Cosic osoitti taitonsa poliittisessa elämässä jätettyään valmentamisen 1990-luvun alussa ja ryhtymällä korkea-arvoiseksi diplomaatiksi auttaakseen Kroatiaa päättämään sodan.

Vuonna 1992 hänet nimitettiin hiljattain itsenäistyneen Kroatian varasuurlähettilääksi Yhdysvaltoihin. “(Kroatian) presidentin mielestä Washington oli meille tärkein kaupunki pääkaupunkimme Zagrebin jälkeen“, veli Cosic sanoi eräässä artikkelissa. “Hän lähetti minut tänne, koska minä tunnen Amerikkaa.“

Muistopuheessaan Yhdysvaltain senaatissa veli Cosicin kuoleman jälkeen senaattori Orrin Hatch sanoi: “Vuodesta 1991 Kresimir oli yksi viisaimpia neuvonantajiani Balkanin kriisissä. Hän esitteli aina optimistisesti sekavia alueellisia asioita, ja hänellä oli viisas ajatus strategiasta, jossa käsitys historiasta yhdistyi vaivattomasti kykyyn nähdä kolmen siirron päähän pelikentällä.“

Hautajaisissa Fra Bonaventura Duda, huomattava katolinen pappi, esitti ihailunsa:

“Kresomme, siitä asti kun olen hänet tuntenut, oli uskollinen uskovainen, mutta hän ei (vain) puhunut siitä, hän eli uskonsa mukaan. – – Hän ei vain uskonut tähän uskontoon vaan hän uskoi todella henkilökohtaiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Hän yritti koko sydämestään harjoittaa uskoaan tosielämässä. – – Kiitos, oi Jumala, että loit Kreson ja teit hänestä niin hyväluontoisen.“