Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Ihmiseltä ihmiselle - 17. maaliskuuta 2007

 

Uusi elokuva saatavilla

DVD elokuvassa "Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta" on kielivalinta 18 eri kielelle. Elokuva on ostettavissa seurakuntien kirjastoista ja kirkon jakelukeskuksista.

Joseph Smith Memorial Buildingin Legacy teatterissa esitetty kirkon elokuva on nyt tullut kaikkien saataville. Elokuva ”Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta” valmistui vuonna 2000 ja joulukuussa 2005 se korvattiin uudella Legacy teatterissa esitettävällä elokuvalla ”Joseph Smith, palautuksen profeetta”. DVD elokuva on nyt ostettavissa kirkon jakelukeskuksista tai seurakuntien kirjastoista.

”’Todistus’ liittyy ’Perintömme’, ensimmäiseen Joseph Smith Memorial rakennuksen teatterissa esitettyyn elokuvaan”, sanoo Robb Jones, joka kirkon edustajana on ollut mukana saattamassa elokuvaa18 eri kielelle jäsenten käytettäväksi.

”Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta” on eeppinen kertomus, sanoo Rob Jex, joka toimii johtajan kirkon opetusmateriaaliosastolla, mutta perustuu Jeesuksen Kristuksen elämästä kertoviin pyhien kirjoitusten sanomaan Vapahtajan toiminnasta vanhalla ja uudella mantereella.

DVD levyllä on kielivalinta, kohtausvalikko, jota voidaan käyttää perheilloissa ja luokissa opetuksen tukena, sekä kutsu tutustua lähemmin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon opetuksiin.

”Tämä on erinomainen pääsiäiselokuva”, sanoo veli Jex viitaten elokuvan julkaisuajankohtaan.