Kirkon miljoonas lähetyssaarnaaja

Joitakin päiviä sen jälkeen kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli perustettu huhtikuun 6. päivänä 1830, Joseph Smith kutsui nuoremman veljensä Samuelin palvelemaan aloittelevan kirkon ensimmäisenä lähetyssaarnaajana.

Siitä lähtien kun Samuel Smith kutsuttiin ensimmäiseksi lähetyssaarnaajaksi vuonna 1830, vuoden 2007 kesäkuuhun mennessä kirkkoa on edustanut lähetyssaarnaajana eri puolilla maailmaa miljoona lähetyssaarnaajaa – nuoria miehiä, nuoria naisia, eläkkeellä olevia aviopareja ja vanhempia naimattomia naisia. Tällä hetkellä maailman 239 valtiosta 145:ssä on käännytystyötä tekeviä lähetyssaarnaajia.

Vuodesta 1830 vuoteen 1899 kutsuttiin arviolta noin 12 827 lähetyssaarnaajaa saarnaamaan Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia. Vuodesta 1900 vuoteen 1950 määrä lisääntyi 50 143:een. Vuodesta 1951 vuoteen 1989 palveli noin 402 372 lähetyssaarnaajaa. Vuodesta 1990 lähtien kuitenkin noin 534 658 – eli yli puolet kaikista palvelleista lähetyssaarnaajista – on ottanut vastaan tehtävän kertoa muille Jeesuksen Kristuksen kirkon sanomasta.

Äitinsä Lucy Mack Smithin muistiinpanojen mukaan nuorempi Smith matkusti yli 25 mailia [40 km] ensimmäisenä päivänään ja "hänet käännytettiin ovilta heti, kun hän sai kerrotuksi asiansa". Vaikka Smithin ensimmäisillä lähetystyöpyrkimyksillä kertoa vastikään julkaistun Mormonin kirjan sanomasta oli huono menestys, hän sai annettua yhden kirjan, joka lopulta päätyi Brigham Youngin ja tämän veljen Phineaksen käsiin. Kumpikin Youngeista hyväksyi sen opetukset, ja he asettuivat vastikään muodostetun kirkon kannalle.

Kirkon alkuaikoina lähetystyö sai pian merkittävän sijan. Lokakuussa 1830, noin puoli vuotta Samuel Smithin lähetystyön jälkeen, neljä miestä kutsuttiin opettamaan Amerikan alkuperäisasukkaita eli lamanilaisia, kuten heitä Mormonin kirjassa kutsutaan. Oliver Cowdery, Parley P. Pratt, Peter Whitmer nuorempi ja Ziba Peterson lähtivät matkalle lännen rajamaille ja pysähtyivät opettamaan Ohion Kirtlandissa ennen vaivalloista taivaltaan kohti Missouria. Pratt kertoi, että ryhmä "matkasi jalkaisin kolmesataa mailia [lähes 500 km] laajojen preerioiden poikki ja pitkin hangen peittämiä tiettömiä taipaleita, missä taloja oli harvassa ja missä raaka luoteistuuli puhalsi alati kasvoihimme". Ryhmä kulki noin 2 500 kilometrin matkan enimmäkseen jalkaisin taivaltaessaan talvisaikaan maaseudun halki. Vaikka heidän erityinen tehtävänsä opettaa 'lamanilaisia' osoittautui haasteelliseksi, heidän työnsä tuloksena kirkkoon liittyi Koillis-Ohiossa useita satoja ihmisiä.

Myöhemmät lähetyssaarnaajat palvelivat lyhyen ajan Kanadassa, mutta ensimmäiset lähetyssaarnaajat ulkomailla olivat Heber C. Kimball ja Orson Hyde vuonna 1837. Pari aloitti työnsä Brittein saarilla. Kirkon johtajia, kahdeksan kahdentoista apostolin koorumin jäsentä ja muita, lähti huhtikuussa 1839 lähetystyöhön Britanniaan. Tämä lähetystyö johti siihen, että tuhansia ihmisiä kääntyi kirkkoon. 1840-luvulla monet muuttivat siirtolaisina Yhdysvaltoihin tuoden voimaa vaikeissa olosuhteissa toimivaan kirkkoon.

1850-luvulla lähetyssaarnaajat palvelivat Chilessä, Etelä-Afrikassa, eteläisellä Tyynellämerellä, Gibraltarilla, Havaijissa, Intiassa, Italiassa, Maltalla, Ranskassa, Saksassa, Skandinaviassa sekä Sveitsissä. Vuosisadan vaihteeseen mennessä lähetyskenttiä järjestettiin myös Meksikoon, Samoaan, Tahitiin ja Turkkiin. Vuoteen 1903 mennessä niitä tuli vielä yhdeksään muuhun maahan.

Tuona aikana palvelivat ensimmäiset naimattomat naislähetyssaarnaajat. Inez Knight ja Lucy Jane (Jennie) Brimhall kutsuttiin käännytystyötä tekeviksi lähetyssaarnaajiksi huhtikuussa 1898. Brimhall kuvaili ainutlaatuista palvelutyötään sanoen: "Iltaisin menimme [vanhimpien kanssa] kadulle pitämään kokouksia. Muodostimme piirin vilkkaaseen risteykseen, lauloimme laulun, yksi lausui rukouksen ja sitten lauloimme taas. Suuri joukko ihmisiä pysähtyi kuuntelemaan."

Saatuaan tehtävän Heber J. Grantilta, joka palveli kirkon johtajana vuosina 1918–1945, David O. McKay, joka oli silloin kahdentoista apostolin koorumin jäsen, teki noin 90 000 kilometrin pituisen tarkastusmatkan kaikille kirkon lähetyskentille vuosina 1920–1921. Hän kävi Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Aasiassa, Intiassa, Egyptissä sekä Euroopassa ja pyhitti Kiinan evankeliumin sanoman opettamiselle.

Vuoteen 1926 mennessä toinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen Melvin J. Ballard perusti lähetyskentän Buenos Airesiin Argentiinaan huomauttaen, että "Herran työ kasvaa täällä hitaasti jonkin aikaa – – mutta tulee aika, jolloin Etelä-Amerikan lähetyskenttä tulee olemaan voima kirkossa".

Lähetyssaarnaajien opetusmenetelmät ja valmistautuminen kehittyivät David O. McKayn johdolla hänen ollessaan kirkon johtaja vuodesta 1951 vuoteen 1970. Seminaari vastikään kutsutuille lähetysjohtajille pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1961 ja kuuden oppiaiheen opetussuunnitelma sekä "jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja" ‑ohjelma pantiin täytäntöön samana vuonna. Sen lisäksi kielikoulutus osana lähetyssaarnaajan valmistautumista aloitettiin espanjan kielellä Brigham Youngin yliopiston kampuksella Provossa Utahissa, ja se laajeni vuonna 1963 käsittämään useita kieliä Provon kielikoulutuskeskuksessa ja edelleen vuonna 1978 lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Tällä hetkellä yli 80 prosenttia lähetyssaarnaajista saa opetusta kielissä ja opettamisessa lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa MTC:ssä Provossa Utahissa, kun taas toiset käyvät jossakin 17:stä eri puolilla maailmaa sijaitsevasta koulutuskeskuksesta.

Ollessaan kirkon presidenttinä vuosina 1973–1985 Spencer W. Kimball korosti, että "jokaisen kelvollisen ja kykenevän nuoren miehen tulisi palvella lähetystyössä", mikä on ohje, joka yli kaksinkertaisti lähetystyöntekijöiden määrän kahdessatoista vuodessa.

Kun lähetystyön tärkeyttä alettiin jälleen enenevässä määrin korostaa, vapaaehtoistyöntekijöiden määrä kaksinkertaistui 1990-luvulla. Lähetystyössä palvelevien nuorten miesten ja naisten ohella palvelemaan kannustettiin etenkin eläkkeellä olevia aviopareja.

 Lähetyssaarnaajien ja jäsenten lukumäärän lisääntyessä vuonna 2003 esiteltiin uudet tasovaatimukset lähetystyölle. Gordon B. Hinckley, joka on palvellut kirkon johtajana vuodesta 1995 alkaen, neuvoi: "Lähetystyö on vaativaa. Se vaatii voimaa ja kestävyyttä. Se vaati henkistä terävyyttä ja kyvykkyyttä. Se vaatii uskoa, halua ja pyhittäytymistä. – – On tullut aika, jolloin meidän on vaadittava enemmän niiltä, jotka kutsutaan palvelemaan – –." Presidentti Hinckley neuvoi kirkon jäseniä myös kaksinkertaistamaan asuinalueillaan palveleville lähetyssaarnaajille antamansa apu.

Vuonna 2005 uusi opetusmenetelmä Saarnatkaa minun evankeliumiani otettiin käyttöön lähetyskentillä kaikkialla maailmassa. Uusia ohjeita käyttäen lähetyssaarnaajat opettavat nykyään evankeliumin periaatteita keskittyen voimallisemmin hengellisyyteen kuin siihen, että lausuvat ulkoa opeteltuja oppiaiheita.

 Nykyään lähetyssaarnaajat opettavat evankeliumia lähes 170 eri kielellä ja heidän käytettävissään on Mormonin kirja 106:lla noista kielistä, mikä on todella kaukana Samuel Smithin vaatimattomasta alusta ensimmäisenä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajana.

Käytetyt viitteet:

"Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita", Gordon B. Hinckley, Liahona, heinäkuu 1999

"Suurenmoisin lähetyssaarnaajien sukupolvi", M. Russell Ballard, Liahona, marraskuu 2002

"Vielä yksi", M. Russell Ballard, Liahona, toukokuu 2005

"Saarnatkaa minun evankeliumiani ‑oppaan voima", Richard G. Scott, Liahona, toukokuu 2005