Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 20. marraskuuta 2007

 

Temppelialueen jouluasetelman valot sytytetty

Joosef ja Maria Jeesus-lapsen kanssa

Jouluasetelman valot on sytytetty

Helsingin temppelin sisääntulotien viereen vierastalon ja temppelin välimaastoon pystytetyn jouluasetelman valot sytytettiin ja asetelma otettiin virallisesti käyttöön tiistaina 20. marraskuuta 2007. Puisen "tallin" sisällä on Mariaa, Joosefia ja Jeesus -lasta esittävä patsas ja sen vieressä kaksi lammasta ja aasi olkien päällä.

Avajaistilaisuutta johti temppelin johtokunnasta Pertti Vorimo, joka kertoi puheenvuorossaan mm. seuraavaa:

"Oikeastaan olemme puolitoistaviikkoa edellä aikaamme avatessamme tämän jouluasetelmamme tänään, mutta joulun vieton alkaminen on myös aikaistunut ja ns. pikkujoulujuhliakin on jo vietetty. Näiden juhlien vietossa monasti unohtuu joulun merkitys Vapahtajamme syntymän muistamisena.

Kerrotaan, että kun luostariveljistön perustaja Franciscus Assialainen vuonna 1223 rakensi ensimmäisen jouluasetelman italialaiseen Greccion kylään, hän teki sen protestiksi ristiretkiä vastaan, joissa hän näki vain vihaa ja väkivaltaa. Nykyisen historiantutkimuksen valossa hänen käsitykseensä on helppo yhtyä.

Joulasetelman hän oli rakentanut maalaistalon talliin, jossa asetelman eläimet olivat karjatilan oikeita eläimiä. Pyhän perheen esittäjiä ei tarvittu, sillä Franciscuksen mukaan köyhän silmä näkee Kristuksen missä tahansa. Franciscus luki seimen äärellä Luukkaan jouluevankeliumin, jolloin jouluyön tapahtumat voitiin elää uudelleen.

Jouluseimen perushahmot ovat Jeesus -lapsi, Joosef ja Maria. Usein siinä on lisäksi paimenia ja joskus myös idän tietäjiä.

Tästä meidän asetelmastamme puuttuu seimi, mutta mielestäni joulun rakkauden sanoma tulee täydellisesti esiin tästä hellyyden tunteesta, jota Jeesus lapsi saa tuta äitinsä sylissä ja huolehtivasta rakkaudesta, jota Joosef tässä patsaassa osoittaa Marialle.

Minä toivon, että tämä kuvaelma palauttaa meidän mieliimme sen sanoman, jonka enkeli paimenille ilmoitti: 'Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle, tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.... samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.'

Minä toivon, että katsellessamme tätä asetelmaa, me todella voimme saada mieliimme rauhan tunteen, jonka rakastava taivaallinen isämme on meille luvannut. Ja antakaamme tämän sisäisen rauhan säteillä itsestämme niin että se tarttuu, leviää ja täyttää maan sekä tuo tuon luvatun suuren ilon koko kansalle."

Yleisöllä on temppelialueelle vapaa pääsy.