Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia kirkosta - 07. lokakuuta 2007

 

Kirkon presidentti nimitti uusia johtajia

Henry B. Eyring

Quentin L. Cook

Kaksi uusinta jäsentä ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kahdentoista apostolin koorumissa puhuivat eilen lehdistökonferenssissa julkisesti omista tunteistaan saatuaan kutsun palvella Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon korkeimmissa hallintoelimissä.

Presidentti Gordon B. Hinckley, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 97-vuotias johtaja, nimitti Henry B. Eyringin lauantaina kolmijäseniseen ensimmäiseen presidenttikuntaan. Presidentti Eyring ryhtyy hoitamaan toisen neuvonantajan virkana tunnettua tehtävää ensimmäisessä presidenttikunnassa. Ensimmäinen neuvonantaja on presidentti Thomas S. Monson, joka on palvellut apostolina 44 vuoden ajan.

Presidentti Hinckley esitti myös perinteiseen tapaan kirkon jäsenistölle, että se osoittaisi äänestämällä tukensa Quentin L. Cookin hyväksymiselle uudeksi apostoliksi. Uudet haltijat virkoihin – joista yleensä käytetään kirkon piirissä nimitystä "tehtävä" – esiteltiin jäsenille, jotka olivat kokoontuneet lauantaiaamuna ensimmäiseen viidestä kirkon yleiskonferenssin kokouksesta. Kahdesti vuodessa pidettävä yleiskonferenssi tuo konferenssikeskukseen Salt Lake Cityn keskustaan yli 100 000 ihmistä. Miljoonat muut ympäri maailmaa seuraavat lähetyksiä eri tavoin.

Ensimmäisessä presidenttikunnassa oli vapautunut paikka, kun presidentti James E. Faust, joka oli palvellut presidentti Hinckleyn neuvonantajana 12 vuoden ajan, kuoli elokuussa. Presidentti Eyringin uusi nimitys ensimmäiseen presidenttikuntaan toi taas vapaan paikan kahdentoista apostolin koorumiin. Molemmilla miehillä on vankka kokemus maallisilla ammattialoilla. Presidentti Eyring on suorittanut kandidaatin tutkinnon fysiikasta Utahin yliopistossa sekä maisterin ja tohtorin tutkinnon kauppatieteissä Harvardin yliopistossa.

Vanhin Cook on toiminut liike-elämässä ja lainkäytön alueella mukaan lukien johtajan tehtävät terveydenhuoltopalveluissa sekä osakkuus kalifornialaisessa lakiasiaintoimistossa. Hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon valtiotieteissä Utahin valtionyliopistossa ja tohtorin tutkinnon oikeustieteessä Stanfordin yliopistossa.

Siitä huolimatta molemmat miehet puhuivat eilen siitä, miten kirkon palveluksessa on erilaiset vaatimukset. Lehdistötilaisuuteen kokonaisuudessaan sekä heidän kommentteihinsa voi tutustua Newsroomissa.

Vanhin Cook sanoi, että olisi "suuri virhe" ajatella, että palveleminen edellyttäisi joitakin opintoihin tai ammattiin liittyviä pätevyysvaatimuksia. "Ihmisillä on hyvin erilainen tausta. Tehtäviin kutsutaan niitä, jotka rakastavat Herraa ja joilla on hengellistä kypsyyttä. Minkäänlaisia opintoihin tai ammattiin liittyviä vaatimuksia ei todellakaan ole", vanhin Cook sanoi.

Itse asiassa molemmat miehet ovat palvelleet vuosikaudet kirkossa. Presidentti Eyring on palvellut kahdesti kirkon koululaitoksen kouluasiamiehenä ja useissa johtavissa kirkon neuvostoissa ennen kuin hänestä tuli apostoli vuonna 1995. Vanhin Cook on valvonut kirkon maailmanlaajuista lähetystyöohjelmaa ja on ollut suoraan vastuussa kahdentoista apostolin koorumille. Hän on palvellut myös seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenenä sekä seitsemänkymmenen ensimmäisen ja toisen koorumin jäsenenä. Molemmat organisaatiot auttavat ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahtatoista maailmanlaajuisen kirkon hallinnossa. Vanhin Cook on myös johtanut kirkkoa Filippiineillä, koko Tyynenmeren alueella sekä Yhdysvaltain luoteisosissa. Hän on itse asiassa toiminut eri vaiheissa johtajana jokaisella kirkon tasolla piispan tehtävistä nykyiseen asemaansa