Uutisia lähialueilta - 13. elokuuta 2008 |
Kun opiskelin Wienin yliopistossa 50 vuotta sitten, ovelleni tuli kaksi lähetyssaarnaajaa, ja toinen heistä sanoi: ”Minulla on teille sanoma Jumalalta.” Ja minä kutsuin heidät sisään ja ällistyin tehdessäni niin, koska en ollut lainkaan kiinnostunut mistään kirkosta. Ja heidän sanomansa oli palautuksen sanoma, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu profeetta Joseph Smithin kautta. Monet merkit ja ihmeet elämässäni näiden 50 vuoden aikana ovat vahvistaneet sen sanoman olevan totta. Ja tietoni ja ymmärrykseni Jumalan luonteesta on kasvanut.
’Elohim’ on yksi nimistä, joita hänelle on annettu. ’Pyhyyden ihminen’ on myös yksi hänen nimistään, mutta nimet, joilla Hän haluaa meidän itseään kutsuvan, ovat ’Isä’, ’Isämme, ’taivaallinen Isämme’, ’oi Jumala, iankaikkinen Isä’.
Kaikki tietomme taivaallisesta Isästämme on peräisin siitä suuresta kokemuksesta, jonka profeetta Joseph Smith sai vetäydyttyään rukoilemaan ensi kerran ääneen. Hänen kertomuksessaan Kallisarvoisessa helmessä sanotaan: ”Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas poikani. Kuule häntä!”(JS-H 17.)
Kaikkien senaikaisten Jumalaa koskevien käsittämättömien näkemysten jälkeen nuori Joseph tiesi äitinsä luo palatessaan enemmän Jumalan ja jumaluuden luonteesta kuin kaikki ne, jotka julistivat innoitusta vailla olevia mielipiteitään.
Ja niinpä hän sanoikin yhdessä viimeisistä puheistaan, King Follett -saarnassa jotakin Jumalasta, jonka hän tunsi oman henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella: ”Jumala - - on korotettu ihminen, joka istuu korotettuna valtaistuimella tuolla taivaissa! - - Jos verho repäistäisiin auki tänä päivänä ja suuri Jumala, joka pysyttää tämän maailman radallaan ja voimallansa ylläpitää kaikkia maailmoja ja kaikkea, näyttäytyisi - sanon, että jos näkisitte Hänet tänä päivänä, te näkisitte Hänet ihmisen muotoisena, koko persoonassaan teidän itsenne kaltaisena, teidän kuvananne ja aivan ihmisen kaltaisena", ja sitten hän lisäsi: ”Evankeliumin ensimmäisenä periaatteena on tuntea varmasti Jumalan luonne ja tietää, että me voimme puhua Hänen kanssaan niin kuin ihminen puhuu toisen kanssa.” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s.343-344, kursivointi poistettu.)
Ja niinpä profeetta Joseph Smith julisti elämänsä loppupuolella myös: ”Maailmassa on hyvin harvoja ihmisiä, jotka ymmärtävät oikein sen (Jumalan luonteen), jotka ymmärtävät oikein, kuka Jumala todella on. Hei eivät tunne Häntä, heillä ei ole käsitystä Hänestä eikä heidän suhteestaan Häneen, ja tämän johdosta he ovat tiedossa vain hiukan eläintä ylempänä, ellei heille anneta enempää Kaikkivaltiaan Hengen kautta.” (KS. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 341.)
Ymmärtääksemme Jumalaa me tarvitsemme Kaikkivaltiaan innoitusta. Minä olen kokenut sen itse. Joseph lisäsi: ”Elleivät ihmiset käsitä Jumalan luonnetta, he eivät käsitä itseään” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia s.341).
John Taylor auttaa meitä muistamaan: ”Ettekö tiedä, että puhdas ja pyhä henkenne asui iankaikkisuus sitten Isänne rinnalla ja Isänne ja Äitinne, taivaan kuningattaren, luona henkiveljienne ja -sisartenne ympäröimänä henkimaailmassa jumalten joukossa?”
Usko Jumalaan tuo rauhaa sielulle. Varmuus siitä, että Jumala on Isämme, jonka seurassa voimme saada lohtua ja opastusta, on loputon lohdun lähde. ”Mikä voisi rohkaista meitä enempää puhtauteen ja kelvollisuuteen kuin hengellinen vahvistus siitä, että me kaikki olemme Jumalan lapsia? Mikä voisi kannustaa meitä kunnioittamaan enemmän itseämme tai rakastamaan enemmän ihmisiä? (Presidentti Boyd K. Packer.)
Tietoisuus siitä, että olemme Jumalan lapsia, antaa meille itsekunnioitusta, ja itsekunnioitus on edellytys oikeiden päätösten tekemiseen vaikeina aikoina. Presidentti Thomas S. Monson on julistanut: ”Tämän ymmärryksen tuoman lisääntyneen itsekunnioituksen ansiosta lisääntyy myös voimamme vastustaa kiusauksia ja elämän tuomia vastoinkäymisiä, niin että voimme toimia vanhurskaammin ja palvella lähimmäistämme rakastavammin.” Usko Jumalaan auttaa meitä ”kohtaamaan vaikeuksia rohkeasti, pettymyksiä hyvän tuulisesti ja onnistumisia nöyrästi”.
Jumala, taivaallinen Isämme, jolle me ennen kaikkea olemme velkaa rakkautemme ja uskollisuutemme, on pelastussuunnitelman, ”onnensuunnitelman” (Alma 42:8) luoja. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta kuolema ja synti voitettiin, ja uskomalla Häneen me saamme voiman tehdä parannuksen ja siten eräänä päivänä nauttia iankaikkisesta elämästä Isän ja Pojan luona. Ja ”koska Jumala on laatinut suunnitelman meidän onneksemme”, ja onni on olemassaolomme tarkoitus ja päämäärä, ”Hän ei - - tule koskaan asettamaan kansalleen toimitusta tai antamaan käskyä, joka ei luonteeltaan olisi omiaan aikaansaamaan sitä onnea, jonka Hän on tarkoittanut ja joka ei lopulta soisi suurinta hyvää ja kirkkautta niille, jotka vastaanottavat Hänen lakinsa ja toimituksensa” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia s.255).
Kuinka suuresti Jumala rakastaakaan ihmislapsia!