Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 01. elokuuta 2008

 

Piispanvaihdos Espoon toisessa seurakunnassa

Piispa Jukka Tapola, hänen neuvonantajansa Jyrki Ahola ja Markku Leppänen vapautettiin 10. helmikuuta 2008 ansiokkaan palveluksen jälkeen.

Uudeksi piispaksi hyväksyttiin Juha Mikkola, hänen ensimmäiseksi neuvonantajakseen Markku Leppänen ja toiseksi neuvonantajakseen Riku Karjalainen.

Piispa Mikkola on viimeksi palvellut Helsingin vaarnan korkeassa neuvostossa. Hänellä on vaimonsa Ninan kanssa kolme poikaa, jotka toimivat eri pappeustehtävissä seurakunnassa. Uusi piispa näkee edellisen piispan tavoin tehtävänsä tärkeimpinä haasteina seurakunnan nuorista huolehtimisen. Espoon toisessa seurakunnassa on noin neljäkymmentä nuorta ja saman verran lapsia. Se on varmasti Suomen suurin seurakunta nuorten suhteen. Kun myös Espoon ensimmäisessä seurakunnassa on runsaasti lapsia, tulevat lähivuodet olemaan haasteellisia, vaaditaan hyvää ja mielekästä toimintaa vastapainoksi maailman haasteille.

Muuttoliike tulee myös varmasti kasvattamaan seurakuntia Helsingin seudulla. Uuden piispan näkemys onkin, että muutaman vuoden kuluttua heillä saattaa olla satakunta nuorta. Se tulee asettamaan suuren haasteen myös toimitiloille. Espoon kappelin tilat nykyiselläänkin ovat hyvin rajalliset ja riittämättömät nuorille.

Nuorten tukeminen tulee vaatimaan piispakunnalta läheistä yhteistyötä perheiden kanssa, jotta nuorilla tänä hyvin ristiriitaisena aikana olisi hyvä kasvualusta. Kaikki voimat on kohdistettava perheiden yhteenkuuluvuuden ja keskinäisen rakkauden vahvistamiseen.