Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 14. joulukuuta 2008

 

Jouluasetelman valot sytytettiin temppelialueella

Vuoden 2008 marraskuun viimeisen sunnuntain iltana Helsingin temppelin alueelle kokoontui satakunta henkilöä seuraamaan jouluasetelman valojen sytyttämistä siihen liittyvine pienine juhlallisuuksineen. Asetelma oli pystytetty samalla paikalle temppelin vierastalosta temppelille johtavan kävelytien viereen kuin se oli edellisenä vuonna, jolloin asetelma oli ensi kertaa joulunajan esillä.

Asetelman seimessä on heinien keskellä lähes luonnollista kokoa oleva Joosefia ja Mariaa sekä Jeesus-lasta esittävä patsas sekä paria lammasta ja aasia esittävät patsaat.

Ilma oli tänä vuonna muutaman asteen plussan puolella ja joitakin päiviä aiemmin olleen lumimyräkän mukanaan tuomat valkoiset hanget olivat lähes kaikki sulaneet. Pimeästä ja synkästä ilmasta huolimatta jouluasetelman avajaiset antoivat osallistujille runsaasti joulumieltä. Temppelin johtokunnan neuvonantaja Pertti Vorimo kertoi jouluseimiasetelman historiasta Euroopassa, kvartetti esitti kauniita joululauluja ja 8-vuotias Meija Saarinen luki jouluevankeliumin. Tilaisuus sai osallistujat tuntemaan kuinka joulu on valoisaa aikaa sääolosuhteista huolimatta.

Lopuksi vierastalon ruokailutilassa yleisö saattoi käydä juomassa glögiä ja syömässä joulupipareita.

Temppelialueelle on vapaa pääsy ja useat vierailijat ovat käyneet katsomassa valaistua jouluasetelmaa. Tervetuloa.