Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Ihmiseltä ihmiselle - 23. joulukuuta 2008

 

Kirkon hanke auttaa vähentämään maailmanlaajuisia tuhkarokkokuolemia

Yhdistyneiden kansakuntien Maailman terveysjärjestö (WHO) julkisti viime viikolla tiedon, että tuhkarokon aiheuttamat kuolemat vähenivät vuosina 2000–2007 maailmanlaajuisesti 74 prosenttia.

Edistyksestä ilmoittivat tuhkarokkohankkeen perustajajäsenet. Ensimmäinen rokotuskampanja, johon kirkko osallistui, järjestettiin Madagaskarissa lokakuussa 2004. Vapaaehtoisina toimivat lähetyssaarnaaja-avioparit, jotka palvelivat kirkon lyhytaikaisina asiantuntijoina, tuottivat julkisen palvelun tietoiskuja radioon ja televisioon ja järjestivät kirkon jäseniä auttamaan ihmisten liikkeellesaannissa. Lisäksi kirkon jäsenet, jotka olivat lääkäreitä, antoivat rokotuksia.

Kirkon ja sen yhteistyökumppaneiden yhteisten ponnistusten avulla rokotettiin 97 % sairastumisvaarassa olevista lapsista, jotka asuvat näillä rokotusalueilla.

Lisää tietoa kirkon humanitaarisesta avusta tästä.