Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 02. tammikuuta 2008

kirjoittanut: Jorma Nieminen

Syyskuun elokuvaillat

Syyskuun 2007 aikana lähes jokaisessa Suomen seurakuntakeskuksessa näytettiin elokuva Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta. Elokuva on eeppinen kertomus Kristuksen palvelustyöstä muinaisen Israelin keskuudessa ja Hänen sitä seuranneesta ilmestymisestään muinaisessa Amerikassa sellaisena kuin siitä kerrotaan kahdessa todistuksessa: Raamatussa ja Mormonin kirjassa.

Elokuvailtojen tarkoituksena oli avata seurakuntakeskusten ovet kaikille vierailijoille ja tarjota jäsenillemme mahdollisuus tehdä lähetystyötä helpolla tavalla. Ihmisillä on usein iso kynnys tulla vieraaseen kirkkoon tai kutsua ystävänsä sunnuntain kokouksiin, ja sen vuoksi toivoimmekin elokuvailtojen madaltavan tuota kynnystä. Lisäksi Kristuksesta kertova elokuva on todella liikuttava ja hengellinen.

Idea elokuvailtojen järjestämiseen saatiin Tanskasta, jossa elokuva Kaksi todistusta yhdestä laumasta ja yhdestä paimenesta näytettiin syksyllä 2006 vaarnakonferenssin yhteydessä. Elokuvassa Kristusta esittävä henkilö on tanskalainen kirkkomme jäsen. Ennen julkista levitystä elokuvaa esitettiin ainoastaan Salt Lake Cityn Temppeliaukiolla noin viiden vuoden ajan. Nyt elokuva on kaikkien tilattavissa.

Suomessa elokuvailtojen järjestäminen aloitettiin keväällä 2007. Se jäi pääasiassa jokaisen seurakunnan omille harteille. Elokuvailtoja varten oli tehty yhtenäiset suunnitelmat, joita jokainen seurakunta muokkasi paikallisiin olosuhteisiin sopiviksi. Suuren työn elokuvailtojen suunnitteluun ja järjestämiseen tekivät seurakuntien lähetystyönjohtajat sekä monet muut seurakuntalaiset, jotka ottivat osaa järjestelyihin ja kutsuivat ystäviään.

Elokuvaa esitettiin 26 paikkakunnalla yhteensä melkein 50 näytöstä. Muutama seurakunta aloitti esityksensä jo heti keväällä 2007 mutta 40 näytöstä järjestettiin syyskuussa ympäri Suomen. Suurin osa elokuvailloista järjestettiin kirkkomme seurakuntakeskuksissa, mutta muutama näytös järjestettiin myös muualla kuten kirjastossa, lukiossa, yliopistolla ja jopa elokuvateatterissa.

Elokuvissa kävi yhteensä 332 vierasta ja 1065 jäsentä, joista osa oli vähemmän aktiivisia. Palautteet, joita saimme melkein kaikista elokuvailloista, oli todella hyviä. Herran henki oli näytännöissä todella voimakkaasti läsnä. Sekä kirkkomme jäsenet että vieraamme pitivät elokuvasta. Muutamat seurakunnat päättivät elokuvaillan jälkeen järjestää lisää esityksiä, ja osa seurakunnista päätti jatkona elokuvailloille järjestää kotikokouksia, joissa jäsenet voivat näyttää elokuvan ystävilleen. Elokuva teki katsojiinsa vaikutuksen.

Elokuviin kutsuttiin ihmisiä monin eri tavoin. Lehtiin laitettiin ilmoituksia elokuvasta, jäsenet veivät ilmoitustauluille mainoksia ja jakoivat kutsuja ystävilleen ja tuntemattomille. Suurin osa ilmoituksiin kuluneesta rahasta saatiin lahjoituksina jäseniltä. Lehti-ilmoitukset ja muut kutsut toivat vieraita elokuviin. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa vieraistamme oli jäsenten kutsumia ystäviä. Lähetyssaarnaajat olivat myös paikalla ja antoivat vieraille Mormonin Kirjoja ja sopivat opetustapaamisista kirkkoomme kuulumattomien kanssa.

Kaikista eniten yleisöä elokuva keräsi Oulussa, jossa elokuvissa kävi 111 kirkkomme jäsentä ja 47 vierasta. Muissa isommissa kaupungeissa yleisöä oli lähes saman verran. Todella positiivista oli myös huomata kuinka pienet seurakunnat onnistuivat elokuvailtojen järjestämisessä todella loistavasti. Esimerkiksi Kajaanin seurakunnan järjestämässä elokuvaillassa oli paikalla 11 jäsentä ja 15 vierasta.

Lähetystyön tekeminen koetaan usein haasteelliseksi. Elokuvaillat kuitenkin todistivat, että lähetystyön tekeminen voi onnistua ja voi olla hauskaakin. Elokuvaillat ja muut lähetystyömenetelmät auttavat meitä saamaan lähetystyön elämäntavaksemme. Ja näin yhdessä ponnistellessamme saamme voimaa pyrkimyksiimme.