Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 05. tammikuuta 2008

 

Tampereen seurakuntakeskus paloi

Tampereen seurakuntakeskus tammikuussa 2008

Tampereen seurakuntakeskus kesällä 2007

Vuonna 1967 valmistunut Tampereen seurakuntakeskus tuhoutui lauantaina 5.1.2008 kovassa tulipalossa. Paikalla oli 17 sammutusyksikköä ja 70 palomiestä. Palo alkoi aikaisin lauantaina ja sammutustyöt kestivät useita tunteja.

Seurakuntakeskuksessa on kokoontunut kirkon kaksi seurakuntaa, Tampereen 1. ja Tampereen 2. seurakunta. Seurakuntien sunnuntaitilaisuuksiin on osallistunut yhteensä yli 200 ihmistä.

Sunnuntaina 6.1.2008 seurakunnilla ei ole Tampereella kokouksia, mutta useat jäsenet osallistunevat kirkon kokouksiin muissa seurakuntakeskuksissa lähikaupungeissa.

Väliaikaisten tilojen etsintä käynnistetään välittömästi, jotta seurakuntien toiminta voisi jatkua mahdollisimman normaalisti myös uudelleenrakentamisen aikana. Väliaikaisjärjestelyistä informoidaan jäseniä mahdollisimman pian.