Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 07. heinäkuuta 2008

kirjoittanut: Outi Suominen

Lähetystyövalmennusta vanhemmille aviopareille

Tammikuisena viikonloppuna (18.-19.1.2008) temppelin vierastalossa järjestettiin vanhemmille aviopareille tarkoitettu lähetystyökoulutus, seniori-MTC. Ajatus heräsi vaarnanjohtajien ja lähetysjohtajan välisessä keskustelussa halusta kannustaa vanhempia suomalaisia aviopareja palvelemaan kokoaikaisina lähetyssaarnaajina sekä hyvistä kokemuksista, joita on saatu vastaavanlaisista nuorille aikuisille järjestetyistä valmennustilaisuuksista. Ajankohta tuntui olevan sopiva myös siksi, että vaarnanjohtaja Määtän mukaan 70 suomalaispariskuntaa lähestyy elämässään vaihetta, jossa heillä olisi mahdollisuus palvella lähetyssaarnaajina.

Kirkko on vakiintunut ja vahvistunut viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa. Vaarnanjohtaja Jouttenus tähdentääkin: ”Varttuneempien ihmisten roolin tulee kasvaa Suomessa, ja sen tekeekin. Meillä on käytettävissä entistä enemmän hyviä ihmisiä. Ja kun kasteita on niin vähän, nuoria lähetyssaarnaajia ei lähetetä Suomeen, joten tarvitsemme vanhempia sekä kokoaikaisia että palvelulähetyssaarnaajia.” Vaarnanjohtaja Määtän sanoin, ”tämä joukko on merkittävän pioneerityön kirkossa tehneitä ihmisiä, jotka ovat vuosien saatossa palvelleet uskollisesti ja auliisti useissa kirkon tehtävissä”. Lähetysjohtaja Estes tähdensi, että ”kirkon tarve lähetyssaarnaajista vaihtelee alituiseen, joten uusia tilaisuuksia palvella nousee esiin koko ajan.”

Tilaisuus ylitti järjestäjien optimistisimmatkin odotukset. Mukana oli yli 80 jäsentä eri  puolilta Suomea niin pienistä kuin suuremmistakin seurakunnista. Perjantai-illan ja lauantain aikana vanhemmat avioparit, jotka jo palvelevat lähetyssaarnaajina Suomessa, esittelivät mm. millaista on tehdä lähetystyötä temppelissä, instituutin toimintakeskuksessa, lähetystoimistossa ja varsinaisessa käännytystyössä. Sen lisäksi valotettiin muita palvelumahdollisuuksia (kuten sukututkimus, kadonneiden jäsenten etsiminen, huoltotyö, humanitaarinen työ) ja kokoaikaisen lähetystyön edellyttämiä käytännön toimenpiteitä. Erittäin mieleenpainuva osa ohjelmaa oli tilaisuuden päätoksenä ollut todistuskokous, jossa kuultiin monia koskettavia sanoja kokosydämisestä palvelemisesta sekä valmistautumisesta palvelemaan.

Palaute tilaisuuden jälkeen on ollut hyvin myönteistä, ja monet avioparit ovat jo pyytäneet lisää tietoa lähetystyöhön hakeutumisen menettelystä. Monet ovat myös tiedustelleet, järjestetäänkö vastaavanlainen tapahtuma jatkossa. Vaarnanjohtaja Määtän mukaan ”asiaa ei ole päätetty, ja henkilökohtaisesti en näe sille mitään estettä, päinvastoin. Päätös lähteä lähetystyöhön on aina henkilökohtainen, oli kysymyksessä sitten 19-vuotias nuorukainen tai vähän varttuneempi pariskunta. Valmistautuminen alkaa usein jo paljon aiemmin, ja kun aika on käsillä, päätöksen tekeminen on luonnollinen osa tätä prosessia. Tämän tilaisuuden kautta halusimme jakaa kaiken käytettävissä olevan tiedon lähetystyöhön lähdöstä.” Myös lähetysjohtaja Estes toivoo, että tulevaisuudessa tilaisuudesta tulee säännöllinen. ”Olisi ihanaa, jos voisimme käyttää sitä keinona esitellä uusia lähetystyön alueita suomalaisille jäsenille.”

Vaarnanjohtaja Määttä kittää työstä, jota jäsenet tekevät omissa seurakunnissaan ja lähipiirissä. Erityisesti hän kiittää sitä ”sukupolvea, joka on osallistunut kirkon kasvuun ja kehittymiseen täällä. Useimmat heistä ovat käännynnäisiä, jotka ovat kulkeneet ansiokkaan ja pitkän tien tähän tienristeykseen, jossa he nyt ovat. Toivomme, että jonakin päivänä myös varttuneemmille jäsenille palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kokoaikaisena lähetyssaarnaajana voisi olla hartaiden toiveiden täyttymys. Kehotamme kaikkia valmistautumaan niin, että jonakin päivänä se olisi mahdollista. Näiden kahden päivän jälkeen tunsin koko sydämestäni, ettei ole mitään muuta työtä, johon voisi liittyä niin suurta onnea kuin tähän työhön. Lähetystyöstä tuleva onni on ainutlaatuista ja ihanaa. Se on todellista.”

Vaarnanjohtaja Jouttenus lainasi sanomanaan lähetystyötä harkitseville presidentti Hinckleyn ajatusta: ”Mistään ei voi löytää sellaista iloa kuin lähetystyöstä” ja lisäsi, että Herra tarvitsee jokaista, joka kynnelle kykenee.

 

Muutama kommentti tilaisuuteen osallistuneilta:

Esko Lehtinen, joka on jo palvellut useampaan otteeseen vaimonsa kanssa kokoaikaisessa lähetystyössä: ”Ensin ajattelimme, ettei tilaisuus meitä koske emmekä ole menossa. Hyvä oli, että menimme, sillä tilaisuus oli antoisa. Mieleen palautuivat monet kokemamme asiat. Uutta oli palvelulähetystyö, sillä olimme jo asennoituneet niin, ettemme voi sitoutua niin pitkäksi aikaa.”

Eila Repo, joka on myös jo palvellut miehensä kanssa kokoaikaisessa lähetystyössä: ”Ohjelma oli mielenkiintoinen, vaikka tuttua asiaa oli paljon. Hieno tilaisuus. Itse olen sitä mieltä, että kannattaa lähteä kokoaikaiseen lähetystyöhon muuhun maahan, koska silloin oppii valtavasti.”

Jukka-Pekka Mustonen, joka ei ole vielä palvellut vaimonsa kanssa kokoaikaisessa lähetystyössä: ”Ajattelimme, että tuliko nyt kutsu johonkin – olemmehan kaikki jo jäsenlähetyssaarnaajia. Temppelisinetöijänä minulla on kylliksi tekemistä, ja lapsenlapsemmekin ovat niin pieniä, ettei asia ole juuri nyt ajankohtainen. Tietoa saimme kuitenkin paljon. Eikä lähetystyö ole aivan poissuljettu vaihtoehto. Aivan varmasti se olisi poikkeuksellinen kokemus.”