Ihmiseltä ihmiselle - 24. heinäkuuta 2008 |
’Vanhan veroisia’
Konservaattorit kunnostavat hellin käsin kirkon historiaan liittyviä dokumentteja.
Chris McAfee näyttää kunnostettavana ja korjattavana olevaa Parley P. Prattin elämäkertaa.
Presidentti David O. McKayn valokuvat painettiin aiemmin käyttökelvottomista negatiiveista.
Chris McAfee näyttää kunnostettavaa, korjattavaa Mormonin kirjan ensipainoksen kappaletta.
Mormonin kirjan ensipainoksen kappale, jossa oletetaan olevan Joseph Smithin käsin kirjoittamaa tekstiä.
Mormonin kirjan restaurointiin sisältyy alkuperäisen nahkakannen kunnostaminen ja mahdollisesti uuden selän valmistaminen.
Christina Thomas, historiaosaston työharjoittelija, testaa erilaisia kemikaaleja poistaakseen asiakirjasta teippiä.
Chris McAfee esittelee toisessa maailmansodassa palvelleen MAP-sotilaan siltä ajalta olevan englanninkielisen Raamatun keskeneräistä restaurointia. Valokuvat Geoffrey McAllister / Deseret News
Myöhempien aikojen pyhien uskossa oppi ja historia ovat erottamattomasti toisiinsa kietoutuneina. Toinen tukee toista ja antaa sille merkitystä. Tässä suhteessa mormonismi on kenties ainutlaatuinen.
Sen seurauksena asiakirjojen kunnostaminen on kirkossa tärkeää työtä. Päiväkirjat, valokuvat, alkuperäistekstit ja muut vastaavat toimivat käsin kosketeltavana linkkinä menneisyyden ainutkertaisiin tapahtumiin, kunnioitettuihin henkilöhahmoihin ja rakastettuihin kertomuksiin.
Vanhempi konservoija Chris McAfee ja hänen työtoverinsa tekevät päivästä toiseen kirkon historiaosastolla kirkon toimistorakennuksen itäisessä siivessä työtä, jonka pyrkimyksenä on tehdä asiakirjoista veli McAfeen sanoin ”vanhan veroisia”.
”Emme yritä tehdä kohteesta uuden näköistä”, hän selitti Church News-lehden vieraillessa konservointilaboratoriossa 26. kesäkuuta. ”Yritämme kunnostaa artefaktit artefakteina emmekä pelkästään tietona.”
Hän esitteli yhtä Mormonin kirjan ensipainoksen kappaletta ja selitti, että se on nyt paremmassa kunnossa kuin ennen konservoimista.
"Meillä on muitakin hyväkuntoisia ensipainoksen kappaleita", hän sanoi, "emmekä siksi yleensä ryhtyisi kunnostustyöhön."
Tämä kappale on kuitenkin erikoinen. Siinä on käsin kirjoitettu omistusmerkintä ja päivämäärä 22. marraskuuta 1832. Sen alla on tämä merkintä eri käsialalla: ”Joseph Smith kirjoitti yllä olevan omin käsin sinä päivänä, jolloin hän antoi kirjan minulle.” ”Joseph Smithin omin käsin kirjoittama teksti siis tekee tästä tärkeän”, veli McAfee sanoi.
Hän selitti, että kirja purettiin, pestiin ja käsiteltiin emäksisessä liuoksessa happamuuden vähentämiseksi. Tämän jälkeen kirja kunnostetaan. Sivut kiinnitetään uudestaan selkään ja kirja ommellaan kokoon.
”Sitten kokoan uudestaan tämän kannen (joka nyt on kolmena kappaleena) ja liitän sen kirjaan. Selästä tulee ongelma, koska joku on korjannut sen aiemmin ja käyttänyt siinä vääränlaista liimaa, joka on tehnyt siitä todella jäykän.”
Hänellä on käytettävänään pari vaihtoehtoa. Hän voi yrittää pehmittää selkää ja kiinnittää sen sitten etu- ja takakannen nahkakansiin uudella nahkasuikaleella.
”Toinen vaihtoehto”, hän sanoi, ”on valmistaa uusi selkä, joka näyttää tältä selältä, ja tehdä sitten kirjaa varten kotelo, jossa on tila alkuperäiselle selälle. Selkää ei siis menetetä. Se ei vain ole kirjassa.”Uusi nahkaselkä voidaan sitten värjätä, täplittää ja tehdä käytetyn tuntuiseksi niin että se näyttää samalta kuin kannet.
Koteloilla on itse asiassa tärkeä osuus konservoinnissa.
”Kotelo suojelee hyvin kirjaa vaurioilta ja ympäristöltä”, veli McAfee sanoi. ”Minkä tahansa kokoelman kohteille aiheuttaa eniten vahinkoa ympäristön muuttuminen – lämpötilan ja kosteuden vaihtelu. Sanomme, että kotelossa vallitsee mikroilmasto. Kun kotelon ulkopuolinen lämpötila ja kosteus vaihtelevat, ne vaihtelevat myös kotelon sisällä mutta paljon hitaammin vähentäen siten vaurioita.”
Hän sanoi, että kun hän saa puheluja, joissa pyydetään neuvoja – kuten hän usein saa – hän sanoo tiedustelijoille, että ellei heillä ole varaa antaa konservaattorin kunnostaa kohdetta, heidän pitäisi ainakin hankkia sille arkistointikotelo, joka pitää sen tilan vakaana sen nykyisessä kunnossa. Konservointityö voi edellyttää puuttuvien osien valmistamista.
Veli McAfee esitteli teoksen The Life and Travels of Parley P. Pratt kappaletta vuodelta 1874. Konservoitavasta kappaleesta puuttui nimisivu, sivu, jossa oli vanhin Prattin kuva, ja loppusivuja, mutta hän kopioi ne kirjan toisesta kappaleesta.
Kirjojen, karttojen ja muiden dokumenttien repeytyneet sivut korjataan pitkäkuituisella mutta ohuella ja joustavalla erikoispaperilla. Käytettävä liima valmistetaan vehnätärkkelyksestä. Repeytyneet paperin reunat liitetään sillä toisiinsa.
”Ja korjatut kohdat voidaan palauttaa ennalleen”, veli McAfee sanoi tarkoittaen, että erikoispaperilla tehdyt korjaukset voidaan purkaa.
”Koetamme tehdä kaiken niin, että se voidaan peruuttaa, niin että voimme purkaa kaiken, mitä olemme tehneet, tai niin että joku konservoija voi 50 vuoden kuluttua palauttaa ennalleen sen, mitä me olemme tehneet, ja tehdä uuden korjauksen, mikäli tarpeen.”
Myös valokuvien negatiiveja konservoidaan varovaisesti niin ikään käsityönä. Veli McAfee näytti valokuvanegatiivia, jonka hänen työtoverinsa Russell Fuhriman oli restauroinut. Se oli kuulunut asetaattinegatiivien kokoelmaan, joka oli heikentynyt sellaisessa prosessissa, jossa asetaattimuovikalvo kutistuu mutta sen pinnalla oleva kuvakerros ei, mikä aiheuttaa negatiivin rypistymistä, niin ettei sitä voida käyttää.
Konservaattorit liottavat negatiivia vedessä, minkä jälkeen kuvakerros voidaan irrottaa asetaattimuovikalvosta. Sitten he voivat joko sulkea sen kahden polyesterilevyn väliin tai liu’uttaa sen lasipinnan päälle.
Veli McAfee näytti valokuvaa, joka oli tehty restauroidusta negatiivista. Kuva esittää presidentti David O. McKayta istumassa KSL Radion studiossa sijaitsevan pöydän ääressä, jolla on mikrofoni ja levylautanen. Kuvassa on kaksi muutakin miestä presidentti McKayn kanssa. Veli McAfee sanoi, ettei ole tiedossa, keitä he ovat. Liioin ei tiedetä, milloin kuva on otettu. ”Ehkäpä joku arkistotyöntekijöistämme voi selvittää sen”, hän sanoi.
Yhteistyö onkin oleellista menneisyyden säilyttämisessä. Kirkon historiaosaston konservaattorit tekevät jatkuvasti yhteistyötä Independencessä Missourissa pääpaikkaansa pitävän Community of Christ [Kristuksen yhteisö] -kirkon (entinen Reformoitu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko) arkistonhoitajan Ronald Romigin kanssa, koska näillä kahdella kirkolla on yhteinen molempia kiinnostava historia. ”He antavat meidän kuvata joitakin kohteitaan, ja me teemme heille konservointityötä”, veli McAfee sanoi.
Eräs sellainen tapaus oli, kun Community of Christ-kirkko lähetti Salt Lake Cityyn konservoitavaksi Mormonin kirjan todistajalle John Whitmerille kuuluneen päiväkirjan. Työhön kuului sivujen laminoinnin poistaminen ja uudelleen sitominen sekä kannen ennallistaminen.
Tietenkään paperit, kirjat ja valokuvat eivät ole ainoita historiallisesti tärkeitä esineitä. Kirkon historia- ja taidemuseossa ”on esineiden konservaattori, huonekalujen konservaattori ja tekstiilien konservaattori”, veli McAfee kertoi. Yhdessä menneisyyden kohteet luovat historiasta todentuista aikalaiskuvaa.