Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 04. syyskuuta 2008

kirjoittanut: Sirkka Pirilä

Kirkko Yöttömän yön kirjamessuilla

Pentti Airaksinen, Mirjam Airaksinen ja Eeva Pyykkö esittelemässä vieraalle henkilöhistoriaa.

Oulussa järjestettiin 16.–17. toukokuuta 2008 toisen kerran Yöttömän yön kirjamessut, joihin nyt Oulun seurakuntakin otti osaa omalla osastollaan. Osaston oli ensin varannut käyttöönsä Fine-Kustannus, mutta resurssipulan vuoksi se luovutti paikkansa seurakunnalle lähetystyön hyväksi. Pentti Airaksinen kutsuttiin suunnittelemaan ja hoitamaan messujärjestelyt.

Messuosaston teemana oli henkilöhistoria. Veli Airaksinen kokosi tietopohjarungon, jota täydentämällä jokainen voisi tehdä oman hyvin kattavan henkilöhistoriansa. Tämän messuvieraat saivat mukaansa joko paperi- tai nettiversiona.

Osastolle oli järjestetty tarinankerrontapaikka, eli jokainen halukas sai äänittää muisteluksiaan tietokoneelle ja saisi äänitteen itselleen esimerkiksi sähköpostitse. Lähinnä kertojina olivat seurakunnan ikäihmiset ja haastattelijoina nuorempi sukupolvi. Monta tarinaa saatiin talteen henkilöhistorioita varten.

Osastolle oli järjestetty myös pienimuotoinen näyttely tallennevälineistä – alkaen reikäkorteista ja ääninauhoista – kuvaamaan sitä, miten nopeasti tekniikat muuttuvat ja tietojen saaminen käyttöön vanhentuneista tallenteista on jopa mahdotonta. Veli Airaksinen kertoi menettäneensä joukon tietojaan, kun oli tietokoneiden alkuvaiheessa tallentanut ne nopeasti muuttuneisiin formaatteihin. Hän totesikin, että parhaiten säilyvät paperiversiot lyijykynällä tai arkistomusteella kirjoitettuina. Edes nykyiset tulostimet eivät pysty tallentamaan tietoja riittävän pysyvään muotoon.

Sisar Mirjam Airaksinen oli tuonut osastolle näytteille useita mappeja kirjoittamaansa henkilöhistoriaa kuvineen ja kirjoineen. Hänellä oli paljon kerrottavaa messuvieraille yli 90 vuotta kestäneeltä elämäntaipaleelta, johon sisältyivät kauniit muistot lapsuudesta kolmen vuoden iästä lähtien, Viipurista, sodan syttymisestä ja rankasta evakkotaipaleesta Suomessa sekä lopulta liittymisestä kirkkoon ja osallistumisesta se toimintoihin. Pirteä vanhus osallistui molempien messupäivien esittelyihin ja sai kiinnostuneita kuulijoita sekä nuorista että vanhemmasta ikäluokasta. Myös TV-uutiset näyttivät vilahduksen osastosta, kun Mirjam Airaksinen keinutuolissa istuen ja kuuloke mikrofoni päässään kertoili elämästään tietokoneelle tallennettavaksi.

Vaikka kävijämäärä osastolla ei ollutkaan suurensuuri, niin saimme kiitosta kaikilta, jotka tutustuivat henkilöhistoriaesitteeseen. He totesivat sen hyvin kattavaksi ja helpottavan suuresti elämänkerran kirjoittamista. Moni aikoi käyttää sitä. He olivat samaa mieltä esittelijöiden kanssa siitä, että jälkipolville henkilöhistoriat ovat tärkeitä. Niistä voi oppia tuntemaan syvällisemmin menneet sukupolvet. Ne ovat side meistä heihin.