Uutisia lähialueilta - 29. elokuuta 2009 |

OPUS 26, jossa on 40-henkinen orkesteri ja 61 laulajaa, esitti kolme konserttia heinäkuun 10-12 lähellä Valence'ia Ranskassa. Ryhmä kokoontuu vuosittain viikoksi soittamaan klassista, barokki- ja kamarimusiikkia. Kuva Gerard Cadet'n omasta kokoelmasta.
Yli satahenkinen kansainvälinen ryhmä, jossa on melkein pelkästään kirkon jäseniä, esiintyi kolmessa konsertissa heinäkuun 10:n ja 12:n päivän välisenä aikana.
Tänä vuonna nähtiin toinen versio OPUS 26 -kuorosta ja orkesterista. Vuonna 2008 organisaatiossa oli mukana 83 henkeä, mukaan lukien 25 soittajaa. Vuonna 2009 toiminta laajeni sisältämään 40-henkisen orkesterin ja yhteensä 101 osallistujaa kymmenestä maasta.
Kiertueen järjestäjä Gerard Cadet sanoi: “Se oli suurenmoinen tapaus tänä vuonna, ottaen huomioon miten monen kansan edustajia osallistui siihen. Kuoro myös paransi huomattavasti suoritustaan verrattuna viime vuoteen.”
Projekti sai alkunsa kolmen ranskalaisen muusikon–veljet Cadet, Olivier Seube ja Christophe Seube–saivat ajatuksen koota kaikki saatavissa olevat (MAP-)muusikot soittamaan klassista, kamari- ja barokkimusiikkia. Kokoontuminen huipentuisi useaan konserttiin. Tehdäkseen sen, he perustivat OPUS 26:n vuonna 2007. Se on avoin kirkon jäsenille ja kaikille muille, jotka ovat valmiita noudattamaan kirkon standardeja viisauden sanan ja yleisen esiintymisen suhteen.
”Tarkoitus oli antaa kirkon jäsenille ja heidän ystävilleen tilaisuus soittaa tai laulaa kuorossa tavalla, joka antaa mahdollisuuden lähestyä musiikkiteoksia tavalla, joka on paikallisella tasolla mahdotonta,” veli Caret kertoi.
Osallistujien kirjo kuitenkin laajeni huomattavasti ranskankielisen Euroopan ulkopuolelle niin, että tänä vuonna mukana oli muusikoita esim. Italiasta, Espanjasta, Englannista, Thaimaasta ja Yhdysvalloista. Heidän kokemustasonsa vaihteli 17-vuotiaasta musiikinopiskelijasta useaan eri konservatorioiden opettajaan. Joukossa oli myös seitsemän, jotka eivät ole myöhempien aikojen pyhiä.
Veli Cadet'n mukaan heillä oli ”suurenmoinen avun, tuen, onnellisuuden ja ahkeran työn henki. Tuntui hyvältä työskennellä yhdessä–kymmenen kansallisuutta, kirkon jäseniä kuin ei-jäseniäkin, nuoria aikuisia aikuisten ja eläkeläisten rinnalla molemminpuolisella kunnioituksella; jokaisella oli halu antaa parastaan. Siitä syntyi ihmeellistä musiikkia ja ihmeellinen kokemus.”
Soittajat ja laulajat saapuivat sisäoppilaitokseen lähellä Valence'ia Ranskassa heinäkuun kuudentena. Koska jokainen matkustaa Valence'iin omalla kustannuksellaan ja osallistuu vapaaehtoisena, OPUS 26:n kustannukset koostuvat vain majoituksesta ja ravinnosta. Kaikille kuoron jäsenille lähetettiin omat osuutensa ja CD omaehtoiseen opiskeluun kuukausia aikaisemmin, jotta heillä olisi mahdollisuus oppia tehokkaammin.
Perillä tyypillinen harjoituspäivä sisälsi kuusi tuntia rankkaa harjoitusta ääniin ja instrumentteihin jakaantuneina. Päivän lopuksi kuoro ja orkesteri kokoontui yhteiseen harjoitukseen puoleksitoista tunniksi.
Perjantaina 10.7. osa orkesterin jäsenistä esitti instrumentaalin Montelegerin katolisessa kirkossa. Lauantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän konserteissa Valence'in katolisessa Notre Dame -kirkossa oli mukana sekä kuoro että orkesteri. Ensimmäisessä oli mukana Beethovenin ja Händelin teoksia, ja toisessa pääosassa oli Vivaldin Mandoliinikonsertto. Vaikka viikonlopun kaksi esitystä olivat täysin eri ohjelmia, molemmat päättyivät liikuttavaan esitykseen laulusta "Herra olkoon tiellä kanssasi".
Lauantain konsertin päätöksestä veli Cade sanoi: ”Kuoro lauloi viimeiseksi 'Herra olkoon tiellä kanssasi' ja poistui lavalta hyräillen tuota liikuttavaa laulua. Monella yleisön joukossa oli kyyneleet silmissään, ja Henki oli läsnä vahvana tuolla hetkellä. Konsertin jälkeen kuoron jäsenet keskustelivat monen yleisön jäsenen kanssa ja koskettivat monia.”
Viisi seitsemästä ei-MAP soittajasta osallistui sunnuntaina kirkon kokouksiin, ja kolme heistä soittivat sakramenttikokouksessa alku- ja loppumusiikkia viuluillaan. Luis A. Benito Ribagorda, joka on piispa Madridin läntisen vaarnan alueella sekä opettajana Madridin kuninkaallisessa konservatoriossa, säesti viulisteja pianolla.
OPUS 26:n kolmannelle vuodelle 2010 on jo suunnitteilla kokoontuminen heinäkuun 12. ja 18. päivän välillä. Ohjelmassa on Faurén Requiem. Järjestäjät toivottavat kaikki kiinnostuneet osallistujat tervetulleeksi, mutta ovat erityisesti kiinnostuneita löytämään vaskipuhaltimien soittajia ja enemmän miesääniä kuoroon.