Uutisia kirkosta - 21. joulukuuta 2009 |

Dilson Maciel de Castro jr. sairaanhoitajan työssään Brasiliassa. Jatkuvan koulutusrahaston avulla hän pystyi saamaan tarvitsemansa koulutuksen.

Jatkuvasta koulutusrahastosta saamansa lainan turvin Silvia O. H. Parra suoritti liikehallinnon tutkinnon.

Viviana Torres Noguera sai lainan jatkuvasta koulutusrahastosta opiskellakseen kansainvälistä liiketoimintaa.
Tähän mennessä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jatkuva koulutusrahasto on auttanut yli 40 000 miestä ja naista eri puolilla maailmaa saamaan koulutuksen ja työmahdollisuuksia, joiden avulla parantaa omaa elämäänsä ja perheensä elämää.
”Kasvu on verrattain nopeaa”, sanoo toiminnanjohtaja vanhin John K. Carmack. ”Tänä vuonna meillä on 50 prosenttia enemmän hakemuksia kuin viime vuonna. Edellisenä vuonna lisäys oli myös merkittävä.” Ja vanhin Carmackista tuntuu, että ohjelma jatkaa kasvuaan. Hän näkee tulevaisuudessa ajan, jolloin ohjelma auttaa vieläkin useampia, ehkä 100 000 ihmistä tai useampia.
Jatkuvan koulutusrahaston tavoitteena on auttaa 18–30-vuotiaita kirkon jäseniä, joista monet ovat kotiin palanneita lähetyssaarnaajia, saamaan koulutus ja työpaikka, jotka muuten eivät olisi heidän ulottuvillaan. Ohjelma alkoi kahdeksan vuotta sitten Meksikossa, Perussa ja Chilessä. Nykyään rahaston avun piiriin voi päästä kirkon jäseniä 42 maassa.
Perussa eräs nuori mies, joka opiskeli kirjanpitäjäksi, sanoo: ”Olen hyvin kiitollinen Jumalalle tästä suurenmoisesta mahdollisuudesta saada jotakin, mitä veljilläni ja sisarillani ei ole ollut, auttaa perhettäni ja saavuttaa tavoitteeni.”
”Jatkuva koulutusrahasto antaa myös itsekunnioitusta ja toivoa”, vanhin Carmack sanoo. ”Ohjelma on vasta alkamassa toteuttaa sitä visiota, joka kirkon aiemmalla presidentillä Gordon B. Hinckleyllä oli ja joka kirkon nykyisellä presidentillä Thomas S. Monsonilla sekä johtokunnallamme on.”
Presidentti Hinckley suunnitteli rahaston alunperin mallinaan 1800-luvun jälkipuoliskolla toiminut jatkuva siirtolaisrahasto, joka auttoi yli 30 000 myöhempien aikojen pyhien käännynnäistä muuttamaan Euroopasta Suolajärven laaksoon.
Kun presidentti Hinckley perusti jatkuvan koulutusrahaston vuonna 2001, hän tähdensi tarvetta auttaa muita oppimaan ja edistymään. Eräässä kirkon konferenssissa presidentti Hinckley sanoi: ”Meidän täytyy huolehtia toisistamme uutterammin. Meidän täytyy tehdä vähän enemmän auttaaksemme niitä, jotka ovat elintasokuilun alimmilla portailla. Meidän täytyy ojentaa rohkaiseva ja auttava käsi niille miehille ja naisille, joilla on uskoa ja rehellisyyttä ja kykyjä ja jotka vähäisen avun turvin pystyvät kiipeämään noita portaita.”
Jatkuvan koulutusrahaston varat tulevat kirkon jäsenten ja muiden järjestöjen anteliaista lahjoituksista. Se on kiertävä rahasto, josta lainataan henkilöille rahaa, jotta he voisivat maksaa opinnoista tai koulutuksesta, jonka avulla he voivat saada kunnollisen työpaikan paikkakunnaltaan. Sitten osallistujat maksavat matalakorkoisen lainan takaisin.
Eräs hammasteknikoksi opiskeleva nuori mies Méxicossa kertoo: ”Olen luvannut, että kun jatkuvan koulutusrahaston turvin päätän opintoni teknisessä oppilaitoksessa, maksan takaisin lainan, jotta muut kotiin palanneet lähetyssaarnaajat pääsevät nauttimaan näistä siunauksista.”
Vanhin Carmackin mukaan juuri tämä ohjelman vastavuoroinen luonne auttaa kasvattamaan tulevia johtajia.
”Ajatuksena on kehittää ihmistä ja auttaa häntä tulemaan niin omavaraiseksi ja riippumattomaksi kuin mahdollista”, sanoo vanhin Carmack.
Raporttien mukaan Kolumbiassa, Ecuadorissa ja Venezuelassa jo yli 10 prosenttia kirkon paikallisista johtohenkilöistä on suorittanut opintonsa rahasto-ohjelman turvin. Presidentti Monson on sanonut, että jatkuva koulutusrahasto laajenee ja että ”nuoret löytävät työtä ja pystyvät maksamaan lainat takaisin. Jatkuva koulutusrahasto on ihme, joka ulottuu kauas tulevaisuuteen.”
Presidentti Monson ja muut kirkon johtajat ovat luvanneet merkittäviä asioita jatkuvan koulutusrahaston vaikutuksista osallistujiin, heidän perheisiinsä, kirkkoon ja yhteiskuntaan. Lupauksia, jotka ovat jo täyttymässä, ovat muun muassa korkea valmistumisprosentti, merkittävät työllisyysmahdollisuudet, lainojen takaisinmaksun onnistuminen sekä henkilökohtainen taloudellinen hyvinvointi monien eri puolilla maailmaa asuvien kirkon jäsenten vaikeista elinolosuhteista ja taloudellisista oloista huolimatta.