Ihmiseltä ihmiselle - 11. joulukuuta 2009 |

Jäsenet auttavat myrskyjen ja tulvan vahingoittamien kiinteistöjen kunnostamisessa maalaamalla ja siivoamalla erään kirkon ympäristöä Etelä-Intiassa. Valokuva vanhin Norman Fairbanks.

Pappeudenhaltijoita Hyderabadin piiristä purkamassa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähettämää tarvikekuormaa. Ongelmat välttämättömyystarvikkeiden jakamisesta uhreille helpottuivat mormonikirkon jäsenten saavuttua. Valokuva vanhin Norman Fairbanks.
Lokakuu tuo vuosittain tullessaan taifuuneja ja muita ankaria myrskyjä Etelä-Aasiaan, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Pahin tulva useaan vuosikymmeneen aiheutti lokakuussa tuhoja Etelä-Intiassa vaikuttaen erityisen voimakkaasti Karnakatan ja Andhra Pradeshin provinsseihin. Yli 200 ihmisen raportoitiin kuolleen, ja yli miljoona paikallista asukasta joutui etsimään väliaikaista turvaa valtion järjestämissä suojissa ja avustusleireillä
Vyöhykkeen pappeusjohtajat tarjosivat innokkaasti uhrien auttamiseksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon voimavaroista kaivattua apua sekä paikallisten mormonien aulista työvoimaa. Niinpä ensimmäisenä viikonloppuna myrskyjen laannuttua Hyderabadin piirin johtaja Prasad Rao Gudey järjesti piirin jäsenet auttamaan. Hän sai tuotua Kurnoolin kaupunkiin kokonaisen bussilastillisen pappeudenhaltijoita auttamaan niitä, joihin myrskyt ja tulvat olivat vaikuttaneet. Hyderabad sijaitsee noin neljän tunnin ajomatkan päässä tulva-alueelta pohjoiseen, joten matkustaminen edellytti merkittävää panostusta.
Saavuttuaan paikalle jäsenet ottivat vastatakseen kirkon ja useiden muiden avustusjärjestöjen lähettämien tavaroiden ja materiaalien jakelusta, sillä niitä ei ollut toimitettu tarvitseville ihmisille organisoidun suunnitelman ja sen toteuttamisen puutteen vuoksi.
Piirinjohtaja Gudey sanoi: ”Nuoret miehemme tekivät hienoa työtä jakaessaan ruokaa ja vettä avuntarvitsijoille. Tarvikkeet oli lahjoitettu ja ne olivat saapuneet provinssiin, mutta valtiovallalla ei ollut kykyä jakaa niitä uhreille. Tuhannet odottivat apua, mutta sitä ei voitu antaa ennen kuin me tulimme.
Leireille majoitettujen uhrien suuressa joukossa jäsenemme erottuivat Mormon Helping Hands ‑liiveistään tehdessään tehokkaasti työtä ruoan ja veden toimittamiseksi jokaiselle.”
Hyderabadin jäsenet lajittelivat myös vaatteita, joita oli tuotu paikalle, mutta joita ei ollut asianmukaisesti lajiteltu, ja tekivät sitten pitkän matkan takaisin kotiin.
Seuraavalla viikolla Bangaloren piirin jäsenet organisoivat kaikki nuoret ja nuoret naimattomat aikuiset kokoamaan tulvien uhreille hygieniapaketteja, ja noin 60 jäsentä matkusti useisiin kyliin Karnakatan provinssin pohjoisosiin viemään niitä siellä pakolaisleireillä oleville ihmisille ja palvelemaan päivän ajaksi.
Intian hallituksella oli tulvaevakuointien ollessa suurimmillaan yli 200 avustusleiriä. Huoli tautien leviämisestä koski niitä tuhansia ihmisiä, jotka joutuivat väliaikaisesti majoittumaan noihin leireihin, joten hygieniapakkaukset olivat hyvin tärkeitä avustustyön kokonaisuuden kannalta.
Kirkko lähetti myös LDS Charities -järjestön kautta huopia ja suojapeitteitä, joita ne, joiden koti oli vahingoittunut tai tuhoutunut tulvissa, tarvitsivat kipeästi suojakseen. Jäsenet auttoivat myös näiden tarvikkeiden jakelussa sekä Andhra Pradeshin että Karnakatan provinsseissa.
LDS Charities jatkaa edelleen tämän suuren luonnononnettomuuden uhrien tarpeiden tarkkailemista ja tekee yhteistyötä Intian hallituksen sekä kansainvälisen Punaisen Ristin ja muiden Intiassa toimivien avustusjärjestöjen kanssa ja vastaa lisätarpeisiin sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu tulevien viikkojen ja kuukausien aikana.