Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Ihmiseltä ihmiselle - 22. tammikuuta 2009

 

BYU:n oikeustieteen professorille tunnustus uskonnonvapauden edistämisestä

Cole Durham

Durham liittyy aiemmin palkittujen Madeleine Albrightin, Garry Willsin, Tony Blairin ja Vaclav Havelin seuraan

PROVO, Utah – Brigham Youngin yliopiston oikeustieteen professori W. Cole Durham jr saa vuoden 2009 International First Freedom Awardin (Kansainvälinen ensimmäisen vapauden palkinto) ansioituneesta uskonnonvapauden edistämisestä. First Freedom Center palkitsee Durhamin 15. tammikuuta Richmondissa Virginian osavaltiossa Yhdysvalloissa kansallisen uskonnonvapauspäivän yhteydessä. 

Joka vuosi FreedomCenter palkitsee yhden virginialaislähtöisen, yhden kansallisen ja yhden kansainvälisen henkilön, jotka ovat edistäneet kaikkiin uskontokuntiin, perinteisiin ja kulttuureihin kuuluvien ihmisten omantunnonvapautta ja perusihmisoikeuksia. 

”Olemme hyvin iloisia siitä, että voimme kunnioittaa Colea tällä kansainvälisellä palkinnolla”, sanoi Isabelle Kinnard, joka on First Freedom Centerin koulutuksesta vastaava varapuheenjohtaja. ”Cole todellakin nousee esiin maineikkaiden kansainvälisyysaatteen puolestapuhujien joukosta malliesimerkkinä uskonnonvapauden kansainvälisestä suojelemisesta. Hän on auttanut valtioita eri puolilla maailmaa antamaan uskonnonvapaudelle perustuslain suojan.”

Vuosi 2009 on viidestoista vuosi, jolloin First Freedom Center on myöntänyt vuosittaiset First Freedom Award palkinnot. Aiempia palkinnonsaajia ovat mm. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine K. Albright, Pulizer-palkinnon saanut kirjailija Garry Wills, Iso-Britannian entinen pääministeri Tony Blair, Tšekin tasavallan entinen presidentti Vaclav Havel, Ethan Allen yhtiön johtokunnan puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sekä Kashmir Study Groupin perustaja M. Farooq Kathwari, entinen Yhdysvaltain uskonnon- tai uskonvapauden erityisesittelijä Abdelfattah Amor sekä Richard C. Holbrooke, joka toimi Daytonin rauhansopimuksen pääneuvottelijana sekä Yhdysvaltain YK-suurlähettiläänä.

”Minulle on kunnia ottaa vastaan tämä palkinto, koska tunnen hyvin sen erinomaisen työn, jota First Freedom Center tekee”, sanoi Durham, kun hänelle ilmoitettiin palkinnosta. ”Saadessani tämän tunnustuksen tunnen erityistä nöyryyttä, kun ajattelen, ketkä muut ovat saaneet tämän kunnian aiemmin.”

Durham on oikeustieteen professorina Susa Young Gatesin yliopistossa sekä johtaa BYU:n J. Reuben Clarkin oikeustieteellisessä tiedekunnassa kansainvälistä oikeustieteen ja uskonnon tutkimuksen keskusta. Hän on suorittanut tutkinnon Harvard Collegessa (vuonna 1972) ja valmistunut oikeustieteen tohtoriksi Harvardin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta (vuonna 1975).

Liityttyään vuonna 1976 BYU:n oikeustieteellisen tiedekunnan opettajakuntaan hän on ansioitunut uskonnonvapauden ja oikeusvertailun tuntijana. Vuonna 2000 hänet nimitettiin BYU:n oikeustieteen ja uskonnon tutkimuksen kansainvälisen keskuksen johtajaksi.

Durham on ollut vierailevana professorina Gutenbergin yliopistossa Mainzissa Saksassa sekä Wienin yliopistossa Itävallassa, ja vuodesta 1994 lähtien hän on ollut myös jaksoittain vierailevana oikeustieteen professorina Keski-Euroopan yliopistossa Budapestissa Unkarissa.

Hän neuvoo hallituksia maailmanlaajuisesti uskonnonvapautta ja uskonnollisia yhdistyksiä koskevissa asioissa, erityisesti oikeudellisen infrastruktuurin kehittämisessä kolmannella sektorilla. Hän on ollut myös aktiivisesti mukana konsultoimassa lakeja, jotka koskevat uskonnonvapautta ja uskonnollisia yhdistyksiä monissa maissa, etenkin Keski-Euroopassa.

Durham on päätoimittanut, toimittanut ja kirjoittanut monia uskonnonvapautta käsitteleviä kirjoja ja oikeustieteellisiä artikkeleita mukaan lukien julkaisut ”Religious Liberty in Western Thought” (1996, Scholars Press), ”Law and Religion in Post-Communist Europe” (2003, David Brown Book Company), ”Facilitating Freedom of Religion or Belief: A Deskbook” (2004, Brill Academic Publishers) sekä ”Religious Organizations in the United States: A Study of Identity, Liberty, and the Law” (2006, Carolina Academic Press).

MormonTimes.com on Salt Lake Cityssä Utahissa toimivan Deseret Newsin tuotantoa.Se ei ole Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallinen julkaisu.

Copyright © 2008 Deseret News Publishing Company