Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Ihmiseltä ihmiselle - 30. heinäkuuta 2009

 

BYU:n tutkimuksen mukaan esimerkeillä on väliä

Eräs BYU:n (Brigham Young University – Provo, Utah; Rexburg, Idaho; Honolulu, Hawaiji) sosiologian professori oli äskettäin mukana tekemässä tutkimusta isyydestä. Tutkimuksen mukaan kirkon nuorten miesten ja partiolaisten johtajilla voi olla syvällinen vaikutus sellaisten poikien elämään, joilla ei ole läheistä suhdetta isäänsä.

Professori Renata Forsten mukaan positiivinen miehinen käyttäytymismalli voi auttaa poikia kehittämään omia taitojaan isänä. Hänen artikkelinsa nimeltä ”Ole heidän tavoitettavissaan” ilmestyi hiljattaisessa Fathering (isyys) -aikakauslehden numerossa. Tutkimuksessaan hän keskittyi isiin, joista monet olivat yksinhuoltajia, nuoria ja joiden käytettävissä olevat tulot olivat alhaiset. Haastattelujen perusteella määriteltiin kaksi ryhmää: Sellaiset, joilla on läheinen suhde isäänsä, ja sellaiset, joilla ei. Kun verrattiin näiden kahden ryhmän jäsenten asenteita isyyteen, paljastui toistuvia teemoja.

Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että ”vastaajat, jotka olivat läheisiä isiensä kanssa, halusivat tulla samanlaisiksi 'hyviksi isiksi,' jotka olivat kasvattaneet heidät … ja toisaalta ne, jotka eivät olleet läheisiä isiensä kanssa halusivat välttää 'huonoa isyyttä,' jonka he muistivat lapsuudestaan.” Myös todettiin, että miehet, joilla ei ollut merkityksellistä suhdetta omiin isiinsä, eivät tienneet miten korjata vanhemmuuden puutteen, joka heidän lapsuudessaan oli vallinnut, koska heillä ei ollut positiivisia esimerkkejä.

Sisar Forsten mukaan ”ne, joilla ei ollut isän mallia tiesivät, mitä heidän ei pitäisi tehdä, mutta eivät aina tienneet, millä korvata negatiivinen käyttäytyminen.” Nuorten miesten johtajilla on kahdenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa niiden nuorten miesten elämään, joita he palvelevat: olla hyviä esimerkkejä isyydestä, ja olla tarpeen tullen mentorina nuorelle miehelle senkin jälkeen, kun varsinainen tehtävä on ohi ja nuoresta on kasvanut aikuinen.

“Meillä on nuoria, jotka eivät asu isiensä kanssa koko aikaa,” sisar Forste sanoi. ”He tarvitstevat miehen elämäänsä, ja uskon, että johtajilla on osittain tehtävänä olla hyvinä esimerkkeinä isyydestä. Olen sitä mieltä, että se on meille tilaisuus yhteisönä (MAP-kirkko) vahvistaa perheitä vahvistamalla isyyttä.”