Uutisia kirkosta - 10. toukokuuta 2009 |

Saksalainen nuorten aikuisten kuoro Kammerchor Vocalis esitellään ennen esiintymistään lähes täydelle yleisölle Assembly Hallissa Temppeliaukiolla. Yleisö antoi kuorolle pitkät aplodit enimmäkseen klassisen konsertin päätteeksi. Kuva Stuart Johnson, Deseret News

Saksalaiset nuoret aikuiset poseeraavat presidentti Thomas S. Monsonin ja hänen neuvonantajiensa Henry B. Eyringin ja Dieter F. Uchtdorfin kanssa esiinnyttyään heille. Kuva Greg Hill

Presidentti Dieter F. Uchtdorf ensimmäisestä presidenttikunnasta nousee näyttämölle osoittamaan suosiota kuorolle Assembly Hallin esiintymisen päätteeksi. Stuart Johnson, Deseret News
Perjantaina huhtikuun 17. päivänä saksalainen nuorten aikuisten kuoro esiintyi Assembly Hallissa Temppeliaukiolla, lisäten näin Utah'n paikkoihin, joissa he ovat esiintyneet sen lisäksi, että he ovat kiertäneet kaikkialla Euroopassa.
Kuoron tavoitteena on tehdä lähetystyötä, ja sen ovat järjestäneet pappeusjohtajat Euroopan vyöhykkeen johtokunta mukaan lukien. Kammerchor Vocalis on esiintynyt Saksassa, Itävallassa, Tanskassa, Unkarissa, Slovakiassa, Puolassa, Tsekin tasavallassa ja Sveitsissä.
Assembly Hallin täyttänyt konsertti päätti kiertueviikon Utah'ssa. Ryhmän kolmisenkymmentä muusikkoa pitävät Frankfurtia pääpaikkanaan. Enimmäkseen he ovat saksalaisia, mutta mukana on myös tanskalaisia, norjalaisia ja sveitsiläisiä.
Lyhyen lounaskonsertin yleisön joukossa keskiviikkona 15.4. oli ensimmäinen presidenttikunta sekä muita johtavia auktoriteetteja ja kirkon hallintorakennuksessa työskenteleviä henkilöitä. Esityksen lopuksi presidentti Thomas S. Monson puhui laulajille muutaman minuutin. Hän kertoi heille joitakin kokemuksistaan Saksassa johtavana auktoriteettina.
Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, oli erityisen kiinnostunut kuorosta, sillä hän tuntee monet näistä nuorista aikuisista, pääasiassa heidän vanhempiensa kautta. Keskiviikon esiintymisen jälkeen hän sanoi, että vaikka jotkut laulajista ovat käännynnäisiä, monien vanhemmat ovat myöhempien aikojen pyhiä, jopa useammassa polvessa.
Hän sanoi, että kuoro on “jotakin hyvin erikoislaatuista” huomauttaen, että jotkut laulajista matkustavat jopa 800 km päähän kerran kuussa tapahtuviin harjoituksiin Frankfurtin temppelin vieressä olevaan seurakuntakeskukseen. Esiintyjät tosin joutuivat keräämään itse rahat matkustaakseen Utah'han, mutta presidentti Uchtdorf kiitti Salt Laken Monument Parkin pohjoisen vaarnan jäseniä heidän majoittamisestaan. Jäsenet siellä antoivat laulajien yöpyä kodeissaan, ruokkivat ja kuljettivat heitä paikasta toiseen.
Toinen kohokohta kuorolle viikon aikana presidentti Uchtdorfin mukaan oli takkavalkeailta suuren yleisön kanssa Joseph Smithin muistorakennuksessa tiistai-iltana. Kuoro lauloi, ja sen yksittäiset jäsenet myös todistivat voimakkaasti, “kaikki tietysti englanniksi.”
Konsertti Assembly Hallissa sisälsi valtaosin klassikkoja Mendelssohnin, Mozartin, Schubertin ja Bachin kaltaisilta säveltäjiltä. Kaikki laulettiin a cappella, pääosin saksaksi. Konsertin lopuksi kuoro lauloi tuttuja MAP-lauluja kuten Uskon Kristukseen ja Nyt liekkinä loistavi Henki Herran saksaksi.
Christian Wolfert, joka oli ensimmäisten joukossa, jotka saivat ajatuksen perustaa kuoron, kertoi sen aloittaneen vuonna 2005. Hän kertoo: “Muodostimme ryhmän, joka tekisi lähetystyötä laulaen Euroopan keskisellä vyöhykkeellä (nyk. Euroopan vyöhyke), vyöhykkeen johtajan ohjeistamana.”
Kuoronjohtaja Sonja Sperling vahvisti: “Kuoron tarkoituksena on tehdä lähetystyötä. Se on vyöhykkeen johtokunnalle työkalu.” Hän on Frankfurtin musiikin ja esiintyvän taiteen ylipiston kasvattina hyvin pätevöitynyt johtamaan vertaisiaan kuorossa.
Esiintymisen lisäksi kuoron laulajat tekevät päivätyötään tai opiskelevat. He ovat kaikki naimattomia, lukuun ottamattta yhtä hiljattain avioliiton solminutta paria Rolf ja Gisela Metznerin mukaan. He matkustavat ryhmän mukana huolehtien asioiden sujumisesta sovitusti.