Todistus pysyy vahvana

Huolimatta siitä, että nämä Apuyhdistyksen sisaret olivat menettäneet kotinsa vuoden 2007 maanjäristyksessä, he ryhtyivät heti auttamaan yhteisessä soppakeittiössä. - Valokuva Jason Swensen.

Piscon seurakunnan jäsen Jeronimo Gutierrez uuden talonsa edustalla poikiensa, 10-vuotiaan Melvinin, vasemmalla, ja 13-vuotiaan Lenninin, kanssa. Veli Gutierrez sanoi, että Perun rakennusprojekti on auttanut hänen perhettään tulemaan kiitollisemmaksi ja opettanut palvelemaan. - Valokuva Jason Swensen

Elämä muuttui, mutta rohkeus ei ole horjunut jäsenten ryhtyessä jälleenrakennustyöhön.

Maanjäristykset voivat saada taloja luhistumaan, teitä sortumaan ja, murheellista kyllä, vaatia satojatuhansia ihmishenkiä. Mutta voimakkaimmatkaan järistykset eivät voi tuhota todistusta, horjuttaa toivoa tai lannistaa Kristuksen kaltaista halua odottaa parempia päiviä muita palvellen.

Fernanda Palomino tietää hyvin, että luonnonmullistus pystyy muuttamaan elämän ikuisiksi ajoiksi. Elokuun 15. päivänä 2007 hänen asuinalueellaan ja monien muiden yhteisöjen asuinalueille Perun länsiosissa sattui valtava 8,0 magnitudin järistys. Satoja kuoli ja tuhannet muut – myös sisar Palomino – menettivät kotinsa kokonaan tai suuren osan siitä. Sisar Palomino tunsi tietenkin murhetta niiden ihmisten vuoksi, jotka menettivät henkensä järistyksessä. Hänestä oli surullista nähdä, kuinka suuri osa hänen omasta kodistaan muuttui savitiilipölyksi ja -raunioiksi. Hänen rohkeutensa ei kuitenkaan hetkeäkään horjunut. Vain päiviä sen jälkeen kun järistykset olivat loppuneet, sisar Palomino oli kotinsa raunioilla muiden Apuyhdistyksen sisarten kanssa valmistamassa yhteistä keittoa, jolla ruokittaisiin lämpimän, lohduttavan aterian tarpeessa olevia nälkäisiä naapureita.

Sinä päivänä hän tervehti kaikkia ohikulkijoita leveällä hymyllä. Nyt yli kaksi vuotta myöhemmin tuo hymy on säteilevä, kun hän toivottaa vieraat tervetulleeksi uuteen kotiinsa. Hänen talonsa rakennettiin osana kirkon Perun länsiosissa toteuttamaa laajaa rakennusprojektia, jonka ansiosta tuhannet järistyksessä kodittomiksi jääneet jäsenet asuvat nyt tukevissa, maanjäristystä paremmin kestävissä taloissa. Kirkon antamalla ohjauksella ja rakennusmateriaaleilla on saatu valmiiksi 349 taloa. Tarvittavan lihasvoiman, hien ja työpanoksen antoivat sisar Palominon kaltaiset talonomistajat sekä muut jäsenet ja ystävät.

”Projekti on ollut hieno asia”, sanoi Jeronimo Gutierrez esitellessään vieraille vahvistettuja seiniä ja perustusta uudessa talossa, jossa hän asuu vaimonsa Carmenin ja heidän kahden poikansa kanssa. Gutierrezin talo on pieni mutta vankka. Se ei ole mitenkään loistelias – mutta se antaa perheelle suojan ja korvaamatonta mielenrauhaa. Veli ja sisar Gutierrez ja pojat ovat jo pitäneet monta perheiltaa, joissa he ovat keskustelleet kiitollisuudesta, palvelemisesta, toivosta ja muista evankeliumin periaatteista, jotka näyttävät olevan yhtä suuri osa heidän kotiaan kuin betoni, tiilet ja teräs.

Jokainen uusi talo on rakennettu vahvistetulle perustukselle, ja niissä on monella harjaterästankorivillä vahvistetut palkit, pilarit ja katot. Talojen rakennusprojekti alkoi noin kaksi vuotta sitten, kun vanhempia aviopareja, jotka olivat toimineet aiemmin rakennus- ja rahoitusalalla, kutsuttiin Peruun auttamaan rakentamistyön valvonnassa. Heidän kanssaan työskenteli paikallisia insinöörejä, jotka auttoivat varmistamaan, että kussakin uudessa talossa noudatettiin tarkkoja rakennusstandardeja, jotta niistä tuli mahdollisimman hyvin maanjäristystä kestäviä.

Rakennussuunnitelmien, rakennusmateriaalien ja ammatti-ihmisten hoitaman valvonnan lisäksi ”tämä oli hengellistä työtä”, sanoi myöhempien aikojen pyhiin kuuluva insinööri Rolando Ramirez de Castilla.

”Emme rakentaneet vain taloja – kyse oli myöhempien aikojen pyhien rakentamisesta”, sanoi Alan Layton, yksi projektissa mukana olleista vanhemmista lähetyssaarnaajista, joka on nyt Oquirrh Mountainin temppelin johtajana Utahissa.

Talojen rakennusprojekti Perussa olikin tosiaan ennen kaikkea pappeuden hanke, joka toteutettiin Etelä-Amerikan läntisen vyöhykkeen johtajan vanhin Marcus B. Nashin johdolla. Hän on seitsemänkymmenen koorumin jäsen. Projekti pantiin pystyyn talojen ja järistyksen vahingoittaman mielialan jälleenrakentamiseksi. Projekti ankkuroitui neljään ohjaavaan periaatteeseen: nuhteettomuus, kiitollisuus, kova työ ja palveleminen.

Piispat, seurakunnanjohtajat ja muut paikalliset pappeusjohtajat yksilöivät perheet, jotka osallistuisivat projektiin. Päästäkseen mukaan projektiin jonkun perheenjäsenen piti omistaa se tontti, jolla heidän menettämänsä talo oli ollut. He eivät saaneet myöskään asua ”punaisella vyöhykkeellä” – maantieteellisellä alueella, joka on luokiteltu seismisesti erittäin epävakaaksi.

Edunsaajat sanovat uusia talojaan ”päivittäiseksi siunaukseksi”.

”Tunnen hyvin suurta kiitollisuutta siitä, että voin asua tällaisessa talossa – olen oppinut luottamaan Herraan”, sanoi Chinchan seurakunnan jäsen Wenceslao Conde.

Temppelinjohtaja Layton lisäsi, että projekti oli mahdollinen eri puolilla maailmaa asuvien jäsenten anteliaisuuden ja lahjoitusten ansiosta. Näiden lahjoitusten ansiosta ”350 perheellä on nyt turvallinen asuinpaikka”.

Veli Conden uskoa koeteltiin ankarasti 15. elokuuta 2007. Hän oli surrut äitinsä kuolemaa vain tunteja ennen maanjäristystä. Hän ja hänen perheensä olivat palaamassa hautajaisista, kun maa alkoi tärähdellä rajusti. ”Kun ehdimme kotiin, näimme kaikkien seinien sortuneen. Olimme hyvin peloissamme”, hän sanoi.

Järistys vaati ihmishenkiä hänen naapuristossaan. Condejen naapurina asunut nainen ja hänen nuori tyttärensä saivat kumpikin surmansa järistyksessä. Päivän hädän ja murheen keskellä veli Conden ajatukset kääntyivät jäsenten puoleen, joita hän palveli Balconciton seurakunnan johtajana Chinchassa. Puolentoista kuukauden ajan hän sitten paimensi järistyksen uuvuttamia seurakuntansa jäseniä asuen perheensä kanssa paikallisen vaarnakeskuksen ulkopuolelle pystytetyssä teltassa.

Veli Conde sai voimaa vaimonsa Pamelan ja kahden pienen lapsensa, Melanyn ja Parleyn, uskosta. Huhtikuun 2009 yleiskonferenssissa vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista koorumista puhui Conden perheen osoittamasta lujuudesta evankeliumissa:

”Neljä päivää maanjäristyksen jälkeen seitsemänkymmenen koorumin jäsen [vanhin Nash] oli Chinchassa auttamassa kirkon avustustyön koordinointia sillä alueella, ja hän tapasi seurakunnanjohtaja Conden. Heidän puhuessaan tapahtuneesta tuhosta ja siitä, mitä uhrien auttamiseksi oltiin tekemässä, seurakunnanjohtaja Conden vaimo Pamela tuli heidän luokseen kantaen yhtä heidän lapsistaan. Vanhin Nash kysyi sisar Condelta, kuinka heidän lapsensa voivat. Sisar vastasi hymyillen, että Jumalan hyvyyden ansiosta he olivat kaikki turvassa ja hyvässä kunnossa. Vanhin Nash kysyi Condejen kodista.

’Se on mennyttä’, sisar vastasi yksinkertaisesti.

’Entä tavaranne?’ vanhin Nash tiedusteli.

’Kaikki hautautui kotimme raunioihin’, sisar Conde vastasi.

’Ja kuitenkin’, vanhin Nash huomautti, ’hymyilet tässä puhuessamme.’

’Niin’, sisar sanoi, ’olen rukoillut, ja minulla on rauha. Meillä on kaikki, mitä tarvitsemme. Meillä on toisemme, meillä on lapsemme, meidät on sinetöity temppelissä, meillä on tämä ihana kirkko, ja meillä on Herra. Herran avulla voimme rakentaa uudelleen.’”

Sisar Conden usko palkittiin. He ovat rakentaneet uudelleen. Perhe asuu vaatimattomassa kaksikerroksisessa talossa, joka on rakennettu osana kirkon rahoittamaa kotien jälleenrakennusprojektia Perussa.

Läntisen Perun jälleenrakentaminen on ulottunut muuallekin kuin kotinsa menettäneisiin jäseniin. Piscon San Miguelin koulun sisäänkäynnin lähellä on pieni juliste. Julisteessa kiitetään kirkkoa ja sen ponnistuksia koulun jälleenrakentamiseksi sen jälkeen kun se oli sortunut lähes maan tasalle järistyksessä. Nyt alueen lapset saavat opiskella tukevassa kaksisiipisessä, punaseinäisessä koulussa, jonka kirkko on rakentanut.

”Oppilaat ovat ylpeitä siitä, että San Miguel on heidän koulunsa”, sanoi koulunjohtaja Juan Francisco Murguia ja ilmaisi sitten kiitollisuutensa kirkolle ja sen jäsenille.

Rosa Maurtuan uuden kodin seinät Piscossa on maalattu kirkkain, riemukkain värein. Se on osuva valinta. Joka päivä sisar Maurtua tutkii kotinsa tukevia seiniä ja kattoa ja iloitsee hyvyydestä, jota hän on saanut osakseen historiallisen järistyksen hävitettyä hänen kotinsa.

”Se on ihmeellistä”, hän sanoi. ”Tiedän, että Herra rakastaa meitä eikä hylkää meitä. En koskaan uskonut, että voisin olla näin siunattu.”