VAAN MINÄ VALITSIN TEIDÄT

Koin yhden elämäni suurimmista yllätyksistä, kun eräänä iltana tammikuussa 2008 presidentti Thomas S. Monson soitti minulle kotiin. Voin vieläkin kuulla hänen sanansa: ”Sinut kutsutaan palvelemaan seitsemänkymmenen ensimmäisessä koorumissa 70 vuoden ikään asti.” Suoritin  pikaisen päässälaskun ja tajusin, että tämä tehtävä kestäisi yli 25 vuotta, eli toisin sanoen ikuisuuden!

Sen jälkeen olen usein pohdiskellut kirkon tehtäviemme tärkeyttä ja kestoa. Kuulemme joskus ihmisten sanovan: ”Minut olisi aika vapauttaa” tai ”Olen palvellut tässä tehtävässä liian pitkään.”  Totta puhuen asiaa ei pitäisi esittää tällä tavoin. Se, että laskemme tehtävän kestoaikaa, merkitsee sitä, että me unohdamme, mitä meidän kirkon jäsenten henkilökohtainen sitoutuminen oikein on luonteeltaan.

Kun Vapahtaja antoi viimeisiä ohjeitaan apostoleilleen, hän sanoi heille: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät.”¹ Muistan erään nuoren isän hämmästyneen ilmeen, kun hiljattain esitin hänelle kutsun vaarnanjohtajaksi. Hän ei ollut järjestänyt vaalikampanjaa tullakseen valituksi. Hän ei ollut tavoitellut kunniaa eikä valtaa. Hän tunsi itsensä täysin riittämättömäksi niin monien vastuullisten tehtävien edessä. Kuitenkin hän otti kutsun vastaan uskossa ja nöyryydessä, tietäen, että se tuli Herralta.

Kirkon tehtävämme ovat ajallisia ja näkyviä ilmauksia kestävämmästä ja syvemmästä sitoutuneisuudesta. Kun Jeesus tunsi kuolemansa olevan lähellä, Hän osoitti nämä haastavat sanat opetuslapsilleen: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.”² Kun astumme kasteen vesiin, meistä tulee Vapahtajan ’lähettiläitä’ tai jopa Hänen ’edustajiaan’. Me teemme vakavan sitoumuksen olla välineenä Hänen käsissään tehdäksemme pelastuksen työtä.

Tehtävän luonteella ja kestolla ei ole paljonkaan merkitystä, sillä meidän palvelutehtävämme on luonteeltaan iankaikkinen. Se jatkuu pitkälle tämän elämän jälkeen, kuten presidentti Joseph F. Smithin näky kuvaa: ”Näin, että tämän taloudenhoitokauden uskolliset vanhimmat, kun he poistuvat kuolevaisesta elämästä, jatkavat työtään – – kuolleiden henkien suuressa maailmassa.”³

Sillä ei ole paljonkaan merkitystä, ketä ja kenen kanssa me palvelemme. Me emme valitse palvelustovereitamme emmekä niitä, joita autamme, henkilökohtaisten mieltymystemme mukaan. Vapahtajan tavoin me saarnaamme evankeliumia kaikille ja palvelemme kaikkia varauksetta ja henkilöön katsomatta.

Presidentti Monson esitti meille vastikään haasteena tämän kysymyksen: ”Mitä sinä olet tehnyt jonkun hyväksi tänään?”⁴ Tämä profeetallinen kutsu palauttaa meidät Kristuksen opetuslapset palvelutehtävämme todelliseen ytimeen. Se ei riipu tämänhetkisestä kirkon tehtävästämme tai muusta meille annetusta tehtävästä. Se on elämäntapa. Se antaa merkitystä maalliselle olemassaolollemme ja iankaikkiselle elämällemme.

Kyllä, me olemme veljiemme vartijoita, olivat he sitten kirkon jäseniä tai eivät. Jos löytäisitte rokotteen syöpää vastaan, eikö ensimmäinen reaktionne olisi levittää uutista mahdollisimman nopeasti henkien pelastamiseksi? Me uskomme, että evankeliumi on yleislääke suurimpaan osaan nykymaailman vaivoista. Siksi me olemme niin innokkaita levittämään tätä hyvää sanomaa.

Vyöhykkeen johtokunta asetti hiljattain tavoitteeksi aktiivisten jäsenten määrän kaksinkertaistamisen Euroopassa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Onnistuakseen tuo tavoite ei vaadi ohjelmia, ei monimutkaista organisointia eikä erityisiä välineitä. Se riippuu jokaisen halusta ja uskosta. Jos jokainen jäsen toisi yhden sielun Kristuksen luokse tai toisi yhden henkilön takaisin, se riittäisi kaksinkertaistamaan läsnäolijoiden määrän kaikissa Euroopan seurakunnissa.

Ei tarvitse olla kokoaikainen lähetyssaarnaaja löytääkseen ihmisiä, jotka etsivät totuutta. Ei tarvitse olla piispa, Apuyhdistyksen johtaja tai kotiopettaja ollakseen yhteydessä vähemmän aktiiviseen jäseneen. On lukemattomia mahdollisuuksia, jotka riippuvat vain uskostamme siihen, että ”Herra valmistaa ihmisiä ottamaan vastaan sinut ja palautetun evankeliumin,” ja että ”Hän johtaa sinut heidän luokseen tai Hän johtaa heidät sinun luoksesi.”⁵

Tässä on joitakin yksinkertaisia ja konkreettisia asioita, joita me kaikki voimme tehdä:

- Pidämme aina mukanamme lähetyssaarnaajien kampanjakortteja ja jaamme niitä.

- Teemme luettelon ihmisistä, joita voimme auttaa palaamaan kirkkoon. Esitämme heille kutsun vastaanottaa lähetyssaarnaajat.

- Laitamme henkilökuvauksemme ja todistuksemme Mormon.org -sivustolle (englanniksi)

- Kutsumme sukulaisemme ja ystävämme tärkeään perhetapahtumaan, joka pidetään kirkossa, kuten kastetoimitus, pappeuteen asettaminen, hengellinen kokous avioliiton solmimisen yhteydessä, lähetyssaarnaajan lähteminen jne.

- Menemme ystäviemme kanssa kirkon sukututkimuskeskukseen.

- Keskitymme seurakuntaneuvostossa ja apujärjestöjen kokouksissa ohjelmien tai toimintojen sijasta ihmisiin.

- Menemme lähetyssaarnaajien kanssa opettamaan ihmisiä.

Evankeliumin jakaminen sytyttää ilon liekin myös omassa sydämessämme. Voimme huudahtaa Alman kanssa: ”Niin, ja tämän vuoksi minä kerskun, että kenties voin olla väline Jumalan käsissä jonkun sielun johdattamisessa parannukseen; ja tämä on minun iloni.”⁶

Gérald Caussé

1. Joh. 15:16

2. Joh. 20:21

3. OL 138:57

4. Ks. ”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 84.

5. Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2007, s.165

6. Alma 29:9