Vuoden 2008 marraskuun viimeisen sunnuntain iltana Helsingin temppelin
Tampereen vaarnan Apuyhdistyksen sisaret viettivät tänä vuonna erilais
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tapahtuma Festin
Oulussa järjestettiin 16.–17. toukokuuta 2008 toisen kerran Yöttömän y
Italian korkeimpien rakennusten joukossa on vielä nykyäänkin vuosisato
Tampereella järjestettiin 16.8.2008 erityinen avioparien ilta. Illan t
Kun opiskelin Wienin yliopistossa 50 vuotta sitten, ovelleni tuli kaks
Piispa Jukka Tapola, hänen neuvonantajansa Jyrki Ahola ja Markku Leppä
Tämän vuoden juhlaa varten sisaret olivat saaneet tehtäväkseen valmist
Tänä vuonna Mustelma 2008 oli yksinkertaisesti tosi siisti nuorten aik
Sisar Brown ja minä tunnemme itsemme hyvin nöyriksi ja etuoikeutetuiks
Kun meidän aikamme Suomessa lähenee loppuaan, on murheellista ajatella
Tammikuisena viikonloppuna (18.-19.1.2008) temppelin vierastalossa jär
Tampereen 2. seurakunnan johtajisto vaihtui sunnuntaina 1.6., kun lähe
Kesällä 2008 järjestetään opastettuja vierailuja Helsingin temppelin a
Jay ja Sally Wimmer Euroopan alueen MAP-perhepalveluista vierailivat h
Helsingin vaarnan kevätkonferenssi on 10.-11.5.
Vaarnakonferenssi on
Lähes neljä kuukautta Tampereen seurakuntakeskuksen palon jälkeen Ta
Tampereen vaarnalla oli kevätkonferenssi 19.–20.4. Konferenssin molemp
Helsingin vaarnan nuorten jokasyksyinen ihanneilta järjestettiin 27. m
Suomen lähetysjohtaja vaihtuu heinäkuun alussa 2008.
Tampereen seurakunnat ja niiden jäsenet kiittävät saamistaan myötätunn
Vuonna 1967 valmistunut Tampereen seurakuntakeskus tuhoutui lauantaina
Syyskuun 2007 aikana lähes jokaisessa Suomen seurakuntakeskuksessa näy
Vuonna 1890 neljä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa miestä jätti kotinsa ja perheensä Utahissa aloi
Vanhin Joseph B. Wirthlin kuoli kodissaan 1.12.2008. Hän oli kuollessaan 91 -vuotias ja iältään vanh
Jäsenet kutsuvat ystäviään osallistumaan Ljubljanan uuden seurakuntakeskuksen avointen ovien tilaisu
Presidentti Thomas S. Monson ilmoitti kirkon 178. puolivuosikonferenssin ensimmäisessä kokouksessa R
Tuhannet myöhempien aikojen pyhät kokoontuvat lauantaina ja sunnuntaina konferenssikeskukseen Salt L
Kun neljän tähden kenraali Robert C. Oaks aamuisin astuu toimistoonsa Frankfurt am Mainissa, hänellä
Kun Jeff (nimi muutettu), riippuvuudesta toipunut tukihenkilö, istuutuu puhumaan riippuvuudesta kärs
Lähetystyöstä äskettäin palanneen veli Viwe Xozwan aikataulu oli uuvuttava. Opinhaluinen käännynnäin
Matkustaessamme kaikkialla maailmassa meistä johtavista auktoriteeteista ja kirkon apujärjestöjen jo
Tuhannet osallistuvat Panamán temppelin avoimien ovien päiville
Rexburgin temppelistä tuli kirkon 125. temppeli. Curitiban temppeli vihitty Brasiliassa. Panamán tem
Uusien teknisten apuvälineiden avulla voit edistää Herran työtä osallistumalla jatkuvaan kirkosta kä
Kirkon vyöhykejakoon tulee muutoksia 1. elokuuta 2008, kun Euroopan Keskinen ja Läntinen vyöhyke yhd
Uusi virallinen kirkon jäsenmäärä ylitti 13 miljoonaa ensimmäisen kerran, kun tilastot julkaistiin k
Vanhin D. Todd Christoffersson hyväksyttiin uusimmaksi kahdentoista apostolin koorumin jäseneksi huh
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko julkaisi tänään virallisen kuvan uudesta Ensim
Presidentti Thomas S. Monson esiintyi ensi kertaa julkisesti kirkon presidenttinä lehdistötilaisuude
Kirkon jäsenet ympäri maapallon kokoontuivat suremaan presidentti Hinckleyä
Presidentti Thomas S. Monson on hyväksytty Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon joh
Presidentti Gordon B. Hinckleyn hautajaistilaisuus pidetään lauantaina 2.2.2008 konferenssikeskukses
SALT LAKE CITY – Presidentti Gordon B. Hincley, joka johti kolmetoista vuotta maailmanlaajuisesti ka
Yhdistyneiden kansakuntien Maailman terveysjärjestö (WHO) julkisti viime viikolla tiedon, että tuhka
Nykyajan nuoret kirkon jäsenet taistelevat ”samaa taistelua, jota on sodittu maailman perustamisesta
Dorothy Wagnerille ei ole tärkeätä muistaa kaikkia elämänsä päivämääriä. ”En yritä vähätellä i
Vahvat, tukea antavat, evankeliumiin juurtuneet perheet ovat tärkeässä asemassa valmistamassa nuoria
Varttuessani Meksikossa minulla oli siunaus kuulua ihanaan myöhempien aikojen pyhien perheeseen. Min
Profeetta Joseph Smith tiesi, että pelastussuunnitelma voi lohduttaa meitä, kun joku meille rakas ku
Olen valmistautunut, enkä voi tehdä enää mitään muuta kuin mennä kisoihin ja kilpailla. Pohjimmiltaa
Pyhien kirjoitusten kertomukset Jeesuksen elämästä ja opetuksista ovat täynnä viittauksia Hänen verr
Konservaattorit kunnostavat hellin käsin kirkon historiaan liittyviä dokumentteja.
Yhdessäolo, evankeliumi ja hauskanpito perheenä ovat tarveaineet, jotka tämä ruotsalaisperhe sekoitt
Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että voidaksemme käyttää tahdonvapautta täytyy maailmassa olla vas
Seitsemäntoistavuotias mormoni David Archuleta on toinen American Idol -laulukilpailun kahdesta fina
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ilmaisi tänään myötätuntonsa Myanmarin asukkai
"Mikä siinä, että moniavioisuutta harjoittavia kutsutaan mormoneiksi, häiritsee teitä?"
Ensinnäkin
Presidentti Hinckley:
"Haluan lausua ehdottomasti, että tällä kirkolla ei ole mitään tekemistä moni
Jeesus Kristus on uskomme keskipiste
Kirkko on avannut kaksi englannikielistä erikoissivustoa. Toinen sivusto käsittelee presidentti Gord
BYU tarjoaa laajan Encyclopedia of Mormonism tietosanakirjasarjan verkkoon maksuttomassa, helppohak
LJUBLJANA, SLOVENIA